3.4.2016

Sydän kuuluu palmun alle

Ihan hyvää kuuluu. Vähän vaan ollut vaikeaa sopeutua Kaliforniaan. Kyllä tää tästä pikkuhiljaa. 

Näin uskottelin vielä itsellenikin vähän aikaa sitten. Mutta onneksi ystävät tietävät paremmin. Jos joku on vialla. Kiitos kaikille ihanille viesteistä, chattailuista, skypeistä ja puheluista. Ystävät <3

Kalifornia ei ollut mun paikkani. Tytön voi näköjään viedä rannalta, mutta rantaa ei voi viedä tytöstä. Ja täällä sitä ollaan taas. Takaisin Costa Ricassa. Kotona. Yksin.



Olen aivan ymmälläni miten paljon ympärilläni on ihania ihmisiä kaiken viimeaikaisen myllerryksen keskellä. Ja olen niin äärimmäisen kiitollinen kaikesta avusta mitä minulle on viimeaikoina satanut. Suruja ja murheita ei kannata pitää sisällään. Ei, vaikka ex-mieheni neuvo olikin vetää naama hymyyn ja esittää iloista vaikka miten masentaa. Ei kiitos. Mieluumin itken kaikkien nähden jos siltä tuntuu. Ja itseasiassa vollotan tässä parhaillaan tätä kirjoittaessani, kun mietin kaikkia teitä ihania ketkä olette olleet tukenani ja apunani.

Tuntuuko teistä koskaan että jotkus asiat on vaan tarkoitettu tapahtumaan? Tarkoitan, että vaan "tietää" että jonain päivänä se juttu vielä tapahtuu. Mut oli tarkoitettu palaamaan Costa Ricaan. Tuntuu jännältä kävellä täällä rannalla ja nähdä tuttuja jotka toivottavat tervetulleeksi uudestaan ja sanovat että he ovat tienneet koko ajan että palaisin. Meillä kaikilla on varmasti paikka jonne kuulumme. Se paikka jossa olemme kaikkein onnellisimpia. Kaliforniassa en saanut ensimmäistäkään ystävää puolessa vuodessa. Costa Ricaan palatessa minulla oli heti pari uutta ystävää ja tusina tuttuja.

Blogin sivubannerissa on keikkunut koko Kalifornia ajankin teksti "Surffitytön elämää palmun alla Costa Ricassa" (ei näy jos luet mobiililla). Olen katsonut sitä monta kertaa, mutta jostain syystä en ikinä vaihtanut Costa Rican tilalle Kaliforniaa. Ehkä siis tiesin itsekin että palaan.

Tervetuloa siis takaisin kotiin palmun alle seuraamaan surffitytön elämää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti