8.2.2016

Surffikulttuuri kyllästyttää

Maija tulee ekaa kertaa crosscut salille. Vähän ihmetyttää kun kukaan ei edes morjensta. Treeni alkaa kuitenkin ihan hyvin. Aina siihen saakka kun Maija vahongossa tekee burpeen sijaan boksihypyn. “Idiootti ulos täältä!” karjuu ohjaaja. Villen suksi ei oikein luista tänään hiihtolenkillä ja takaa tuleva nopeampi hiihtäjä joutui ohittamaan hänet. No sehän tietenkin oikeuttaa v***tuspäissään päästämään ilmat Villen autonrenkaista parkkiksella. Sara on kokenut kuntosalinkävijä ja tänään olisi ohjelmassa lähetäjät. Mutta joka kerta kun Sara yrittää lähestyä lähentäjälaitetta, säntää Birgitta salin toiselta laidalta iskemään ison ja treenatun perberinsä lähentäjäpenkkiin. Ja ihan sama vaikka Sara olisi jo aloittamassa sarjaa, Birgitta tunkee vaikka syliin. Muiden salilla olijoiden mielestä tämä on ok, koska Birgitta on käynyt kyseisellä salilla pidempään.

Kuulostaa tosiaan hieman absurdilta. Eikä kukaan tietenkään käyttäydy oikeasti noin. Ei niin, paitsi surffarit. Edelliset esimerkit olivat suoraan surffimaailmasta, tosin surffi on vaihdettu johonkin toiseen aikuisten ihmisten urheiluharrastukseen.



Surffista vähemmän tietäville vielä siis selvennyksesksi, että surffirannoilla ei suinkaan oteta ulkopuolisia ja uusia naamoja hymyssä suin vastaan. Päinvastoin, ulkopuolisia ei kaivata ruuhkauttamaan aaltoja ja vedessä olevien kesken vallitsee tiukka nokkimisjärjestys. 

Yleisesti ottaen säännöt ovat hyvä juttu. Siis sellaiset järkeenkäyvät säännöt. Kuten kuka vedessä olija saa ottaa aallon ja kenen kuuluu väistää. Line uppiin meloessa ei ole kohteliasta puskea suoraan siihen kohtaan jossa parhaat aallot murtuvat, eikä yrittää ottaa jokaista aaltoa. Sen sijaan on kohteliasta aloittaa sivummalta ja pikkuhiljaa siirtyä parempia aaltoja kohti. Jos taidot eivät vielä ihan riitä, kannattaa pysytellä sivummalla ja ottaa pienempiä aaltoja ja pysytellä pois muiden edestä. Paikallisia on kohteliasta kunnioittaa ja antaa heille aaltoja. Ilmesty yksin uusille spoteille äläkä turistilauman kanssa. Yritä ystävystyä paikallisten kanssa, jos haluat jatkossakin surffata heidän kotispotillaan. 

Kaikki nämä edellä mainitut enemmän tai vähemmän viralliset “säännöt” ovat mun mielestäni oikein ymmärrettävää ja järkeviä. Mutta entäs edellä mainittu ääliömäinen käytös. Onko jollain idiootilla muka oikeus päättää kuka saa surffata ja missä. 




Olen tainnut olla hieman naiivi ja kuvitellut että tappeluja, autojen kivityksiä ja huutamista tapahtuu ainoastaan surffiaiheisissa leffoissa. Mutta nyt tuli sellaista kuraa omaan niskaan että se todallakin pisti miettimäään koko surffikulttuurin idioottimaisuutta. Muutama viikko sitten noin 35-40 vuotias kanssasurffari päätti, että minulla ei ole oikeutta surffata kyseisellä spotilla ja huuti suoraan päin naamaa kohteliaisuuksia, joista ystävällisimmät olivat “mitä v***a kuvittelen tekeväni”, “painu hel****iin” ja “älä enää näytä naamaasi täällä”. Suoraa huutoa ja sitä kesti valehtelematta 5 minuuttia. Tämän jälkeen toinen surffari liittyi samaan kerhoon, mutta hän sentään yritti volyymia korottamatta selittää, että olisi syytä häipyä paikalta. 

Tilanne oli harmittava, mutta ennenkaikkea naurettava. Haloo. Aikuiset ihmiset käyttäytyvät näin. Kyseessä ei suinkaan ollut yksityisomistuksessa oleva ranta tai vastaavaa. Onneksi ei ole ihan yksin tämän omgelman kanssa. Itse mestari K. Slater kävi nimittäin surffaamassa kyseisellä spotilla viime vuonna ja hänen autostaan tyhjennettiin renkaat. I feel for you Kelly.

Kuvitelkaa siis miltä tuntuu. Olet juuri muuttanut uuteen maahan, et oikein tunne ketään ja olisi kiva tutustua ihmisiin harrastuspiireistä. Ja vastaanotto on tätä. 




Toinen asia mikä välillä harmittaa on valokuvaus. Costa Ricassa asiaan suhtauduttiin paljon rennommin ja siellä on ihan yleisesti hyväksyttävää kuvata useimmilla rannoilla. Sen sijaan Kaliforniassa ei oikein tykätä kameroista. Beach breikeillä on ihan ok kaivaa kamera esiin, mutta riutoilla ei. Mikä on tylsää, sillä ensinnäkin kuvaussessiot ovat 1) kivoja, 2) niistä jää hyviä muistoja (alkaa vissiin vanhuus puskea päälle, sillä mietin nykyään usein juuri valokuvia katsellessa, että näitä sitten jonain päivänä esittelen lapsenlapsille ja kerron mitä kaikkea hurjaa mummo on nuorena tehnyt… hahahah) ja 3) must, jos haluaa kehittyä surffarina. 

Kauailla tämä harmitti erityisesti, sillä surffasimme siellä tosi hyviä aaltoja ja välillä alkoi jopa tuntua siltä, että kyllähän tää sujuu. Olisi ollut tosi kiva nähdä sitä surffia videolta.

Tällaista tällä kertaa. Amerikkaan immigroituminen edistyy pienin askelin. Menen ensi viikolla antamaan sormenjäljet.

Ps. En tietenkään poistunut paikalta näistä huutelijoista huolimatta. Väläytin kauneimman pepsodent hymyni pahimmalle huutelijalle tämän nosediven jälkeen ja onnistuin saamaan hyvän siivun itselleni juuri hänen vierestään. Toivon että asia on loppuunkäsitely. 

10 kommenttia:

  1. Tuo on kummallinen ilmiö. Kuten itse kirjoitit niin ei missään muussa lajissa ole samanlaista käytöstä. Outoa on se että rannalla nämä samat kaverit ovat olevinaan rentoja maailman rakastajia ja sitten aalloilla käytös on aivan naurettavaa. Ymmärtäisin jos kyse olisi muutamasta ääliöstä mutta tuollainen käytös tuntuu olevan yleisesti hyväksyttävää. Ei kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta. Tosin en tiedä onko nää pahimmat tapaukset edes rannalla leppoisia. Kai niillä on sielläkin kauhee huoli päällä, että joku tulee ja varastaa aallot… Ja ihan hullua että tällanen käytös tosiaan on yleisesti hyväksyttävää. Muutama ääliö pitää isoon ääneen jöötä line upissa, ja hätistää ne pois joiden naama ei miellytä. Ne jotka ovat saaneet jäädä jämäaalloille vaikkeivat vakiokalustoon kuulukaan, eivät uskalla inahtaakaan jos joku uusi tulokas saa turpaansa. Aikuiset ihmiset…

      Onneks niitä leppoisampiakin paikkoja löytyy vielä jostain päin maailmaa. Teillä taitaa olla ihan hyvät meiningit Siargaossa?

      Poista
  2. Moi,
    pakko kysyä että miksi kameroista/kuvaamisesta ei riutoilla tykätä?

    Alotin sun blogin lukemisen noin vuosi sitten ja kahlasin kaiken läpi ja tykkään paljon :) Ja sun innostamana kävin kokeilemassa surffileiriä ja vaikka olinkin ihan surkea niin oli tosi kivaa. Kiitos siis sulle kun innostit kokeilemaan lajia josta nyt on elämäni hauskimmat ja samalla pelottavimmat muistot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kameroista ei tykätä, koska pelätään että kuvat/videot päätyy nettiin. Ja pahimmassa tapauksessa kuvissa/videoissa myös paljastetaan paikan nimi tai sijainti. Ja vaikka ei paljastettaisi, niin joku voi silti tunnistaa paikan. Ja se sitten tuo lisaa jengiä ja tunkua aalloille.

      Tämä kameraongelma on nimeomaan hyvillä aalloilla, eli useimmiten juuri riutoilla. Jollain muhjuisella beach breikillä ei ole niin välilä, tai aalloilla jotka on muutenkin yleisesti tiedossa ja helposti löydettävissä. Esim. Rincon Kaliforniassa on maailmanluokan aalto (pointbreak), mutta siellä voi kuvata ihan huoletta kuka tahansa, sillä kyseinen aalto tai sen sijainti ei ole mikään salaisuus.

      Poista
    2. Ja tosi kiva kuulla että tykkäät blogista ja se on innostanut kokeilemaan surffausta. Kääk, kuulostaa aina epäilyttävältä kun joku kertoo kokeneensa jotain tosi pelottavaa surffatessa. Mut hyvä jos tuli samalla parhaat muistotkin. :) Saaks udella missä päin maailmaa olit surffaamassa? Olosuhteet ja kelit vaikuttaa aina niin paljon. Ja valitettavasti monissa paikoissa pidetään alottelijoiden camppeja ja tunteja vaikka olosuhteet olis pyllystä ja sitten kaikki luulee että ne on huonoja jos surffit ei oikein sujunu. Vaikka sellaisessa kelissä olisi mahdotonta oppia…

      Poista
    3. Moi, olin Balilla Asenteen leirillä. Enkä usko että se oli niinkään olosuhteista. Enemmän omasta epävarmuudesta ja siitä että en ollut kunnolla treenannut isomman aallon ali pääsyä. Ja sitten kun pyöri siellä aallon sisässä ja tuntu että happi loppuu eikä pääsekään vielä ylös vaan pyörii lisää kuperkeikkaa niin tuli lievä paniikki.

      Pariin kertaan kyllä mietittiin meidän alottelija porukalla että ihanko tosissaan te nyt meidät viette tonne kun näytti ne aallot niin kovin isoilta :D ja sitten oppaat sai hyvät naurut kun kerrottiin meidän mielipide aaltojen koosta.

      Kaikesta onneksi selvisin ihan ehjänä :)

      Ja kyllä oli hauskaa ja varmasti uudestaan joskus surffausta kokeilen vaikka ei musta kyllä mitään aktiiviharrastajaa ole tulossa. Mutta kyllä se rannalla makaamisen voittaa :)

      Poista
    4. Myös ennakkoon tehty haitutkimus häiritsi kun odoteltiin aaltoja. Eikä kaverin tappajahaitunnarin hyräily yhtään lievittänyt sitä pelkoa :D

      Poista
    5. No hyvä et oli hauskaa ja ei kuitenkaan liian pelottavaa. Ois kyl ollu kivempaa jos ne oppaat ois vaikka naurujen sijaan kertoneet että nyt kokeillaan vähän isompia aaltoja ja pari niksiä, miten niistä selviää.
      Apua, onks Balillakin haita. Mä oon kuvitellut että niitä on vaan kylmemmissä vesissä. Costa Rica oli ainakin aika haivapaa vyöhyke. Sielläkin on haita, mutta ei ilmeisesti kovin isoja ihmissyöjiä.

      Poista
  3. Heii niin totta ja niin käsittämätöntä toimintaa!! Eikö pointin pitäis olla se että kaikilla on kivaa ja nautitaan yhdessä surffista! Ootko huomannut että sua oltais kohdeltu ikinä yhtään lempeemmin koska oot mimmi? Mulle tutut kundit sanoo aina että anna mennä vaan ei sulle kukaan räyhää koska oot tyttö. Ehkä kukaan ei tuu pieksemään mutta pahaa silmää kyllä ainakin kuvittelen saavani ja vaikeuttaa opettelua huomattavasti kun tarvii jatkuvasti ujostella ettei joku suutu!

    ps laitoin oman surffipäiväkirjan pystyyn sun innoittamana, thanks! http://www.lily.fi/blogit/lei-all-day

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Selkeesti auttaa asiaa että kuuluu lajin sukupuolivähemmistöön ;) Tällanen huomio mulla on melkein kaikkialta missä oon surffannut. Tosin ei se tietenkään anna oikeutta dropata kenenkään eteen, mutta ainakin uskaltaa näyttää naamansa (eli takapuolensa...) rannoilla ja meloa lineuppiin. Ja etenkin kaikissa lämpimissä latinomaissa paikalliset miehet on heti hieromassa lähempää tuttavuutta.

      Central Cali tuntuu kuitenkin olevan poikkeus säännössä. Täällä ei heru tippaakaan erityiskohtelua naisille. Äijät vaan jurottaa mustissa märkkäreissään ja meloo ihan surutta likkojen ympäri jos ei pidä omaa paikkaansa. Ilmankos täällä onkin vaan noin 1% naisia kaikista surffareista.

      Ihana blogi! Kävin lukemassa. Nauti Aussiaalloista.

      Poista