23.12.2015

Identiteettikriisi ja pihaleikkejä

Kotivaimolla pukkaa pientä identiteettikriisä. Sitä helposti kuvittelee miten ihanaa olisi, jos ei tarvitsisi käydä töissä. Eli niin sanotusti ei tehdä mitään. Minustakin se ajatuksena kuulostaa lähes täydelliseltä, senkun vaan surffailisi päivät pitkät. Totuus on kuitenkin se, että nyt on takana kolme kotivaimoviikkoa, ja voi että sitä tuntee itsensä harvinaisen turhaksi ja hyödyttömäksi. 

Kotivaimon elämää, leikkiä pihalla kun mies käy töissä. Näissä kuvissa näkyy meidän takapiha, tai ainakin
osa siitä. Clayn isä on seiväshyppyvalmentaja ja takapihalta löytyy koko treenikeskus!
Hip hei, voltit pyörii vielä. Trampan molemmilla puolilla on juoksuradat, joiden päässä on seiväshyppypaikat.
Perällä on pari rekkitankoa ja löytyy myös monen muunlaisia vempeleitä.

Minulla on green cardin (eli USA:n oleskelu ja työluvan) hekeminen vasta alkumetreillään, joten kotioleilu tulee jatkumaan vielä kuukausia, jopa vuoden. Costassa vietin aikoja ihan vaan surffaillen, mutta siellä jokapäiväiset askareet espanjan kielellä tuntuivat aluksi kokopäivätyöltä ja niistä selviäminen oli palkitsevaa. Samoin surffi oli paljon itensiivisempää ja tavoitteellisempaa kisoineen ja valmennuksineen. Täällä tulee surffattua noin 5x viikossa, mutta se ei tosiaankaan riitä elämän sisällöksi. Olenkin hieman pihalla joka aamu, että mitähän sitä tänään tekisi. Mielessä pyörii kaikenlaisia projekteja valokuvaamisesta opiskeluun, mutta jotenkin kaikki tuntuu silti vaan pikku puuhastelulta ja tuntuu että pitäisi tehdä jotain tärkeämpää. (Mies ehdottaa taustalla lasten hankintaa, mutta jätetään se vielä tulevaisuuteen...)

Hieman erikoisilla fiiliksillä mennään siis. Yritän kuitenkin ottaa rennosti ja nauttia työttömyydestäni. Sekin aika varmasti koittaa kun kaihoisasti muistelen tätä joutenoloa.

Minulla oli pari päivää sitten synttärit ja mittariin rapsähti 33. Taitaa olla pieni ikäkriisikin päällä, vaikka eihän tuo numero näytä lainkaan pahalta näin kirjoitettuna. Mutta se, etten enää olekaan surffari vaan keski-ikäinen kotirouva... Voiko masentavaa olla? :) Yritin jopa hetken käyttäytyä, kuten ikäiseni kuuluu ja mennä läheiselle kuntosalille ryhmäliikuntaan. (Ryhmäliikunnassa ei todellakaan ole mitään vikaa, mutta se ei vaan ole minun juttuni. Zumba tai step siis. Sen sijaan esim. cross fit on tosi siistiä jos sitä nyt voi ryhmäliikunnaksi kutsua.) En kuitenkaan päässyt edes auton rattiin, ennenkuin sisuunnuin, että mitä hel*****ä olenkaan tekemässä, en varmana mene zumbaamaan. En tosiaankaan aio antaa vielä periksi ja vaihtaa kaikkea kivaa siihen zumbaan. En ainakaan seuraavaan 50 vuoteen. Ryhmäliikuntareissu jäi siis tekemättä ja vaimo teki voltteja, jättiläisiä ja spagaattihyppyjä takapihalla. Skeittasin myös hieman. Ja jos onnistuu kaatumaan skeittilaudalla ilman että satuttaa itsensä, se tarkoittaa että on TOSI nuori. 

Enhän oo vielä mummo!?! :) 
Apinointia pää alaspäin.
Tänään oli poikkeuspäivä, sillä tarkeni hyppiä paljan varpain. Normaalisti tähän aikaan vuodesta
mennään pipot päässä ja villasukat jalassa.

PS. Mennään tammikuussa Kauaille häämatkalle. Isoja aaltoja luvassa!

11.12.2015

Mrs. Johnson

Tuttuja ja tuntemattomiakin usein hämmästyttää, miten maat, maisemat ja milloin mikäkin saattaa muuttua hyvinkin nopeasti elämässäni. Ja taas olisi pieni pommi kerrottavana. 

Tuli nimittäin mentyä naimisiin viime viikolla.




Huh huh. Itseänikin melkein huimaa miten nopeasti asiat ovat rullanneet viime aikoina. Edellisessä postauksessa vielä pähkäilin, että ehkä tämä Kalifornia kaikkine haineen ei olekaan mua varten. Mutta mitäs mitäs, täällä sitä nyt ollaan kotirouvana Ameriikassa. Kotirouvan arjesta kuulette varmasti lisää ja paljon täällä blogissa. Ainakaan vielä ei ole juuri valittamista. Mies lähti nimittäin kaljalle ja vaimo nautiskelee sängyssä jäätelöä ylhäisessä yksinäisyydessään.

Koko naimisiin meno ja häähomma tulivat aika puskista, joten emme ehtineet suunnitella ja järjestää isoja juhlia. Vietimme kuitenkin spesiaalin päivän lähinnä kahdestaan Clayn kanssa. Clayn vanhemmat sekä setä ja yksi perhetuttu olivat maistraattiseremoniassa mukana todistajina sekä toimittamassa tärkeää morsiusneidon virkaa. Eli kannattelemassa morsiuspuvun laahusta.



Simppelistä siiviilivihkimisestä huolimatta olin pukeutunut kunnon valkoiseen kermakakkuun. Sehän on selvä! Häämekko on ehdoton numero 1, kun listataan tärkeimpiä häihin ja naimisiin menoon liittyvä asioita. Kerrankin saa pukeutua prinsessaksi. Parasta tässä on vielä se, että pääsen sonnustautumaan häämekkooni uudestaan toukokuussa, jolloin vietetään hääjuhlaa sukulaisten ja ystävien kesken. Ja ehkä vielä kolmannenkin kerran, kun juhlitaan myöhemmin Suomessa.

Seremonian jälkeen menimme aamiaiselle rekkamiesten suosimaan jättikokoisia pannukakkuja ja munakkaita tarjoilevaan aamiaispaikkaan. Hääpuku herätti pientä hämmennystä rekkamiesten keskuudessa, samoin kun myöhemmin päivän aikana asioidessamme supermarketissa. No sitä hoitoainetta oli ehdottomasti saatava, ja eihän sitä saa ellei käy kaupasta ostamassa.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti pohjoista. Ensimmäinen etappi oli aurinkoinen Cayucos, jossa kävimme rannalla ottamassa pari hääselfietä ja hörppäämässä mimosat suosikkiravintolassamme Schooners:issa. Clayn oli tietenkin saatava myös clam chowder. Cayucosin jälkeen jatkettiin Cambriaan, jossa käytiin surffaamassa. Sillä eihän hääpäivä ole mitään ilman surffia! Pääsin myös toteuttamaan vaatteiden vaihdon suoraan hääpuvusta märkäpukuun tihkusateessa tienposkessa. Aaltoja todellakin saatiin ja keli ehti muuttua melkoiseksi myrskyksi ja kaatosateeksi surfsession aikana. Surffin jälkeen korkattiin skumpat kaatosateessa parkkipaikalla. Lopullinen määränpäämme oli Ragget Point hotelli Big Sur vuoristossa. Oltiin kuultu paljon kehuja Ragget Pointin ravintolasta ja ruoka oli ehdottomasti parasta mitä olen Kaliforniassa syönyt. Ragget Point on kuuluisa myös upeista maisemistaan, mutta meiltä maisemien ihailu jäi välistä. Saavuttiin paikalle vasta pimeän tulon jälkeen ja seuraavana aamuna matka jatkui heti aamiaisen jälkeen takaisin etelään. Jatkettiin “häämatkaa” vielä toinenkin kokonainen päivä ja ajettiin Santa Barbaran lähistölle surffaamaan.

Häämatkan maisemista ei tullut räpsittyä kuvia, joten muutama tunnelmapala netistä. Tässä maisemia San
Simeonilta, Big Surin eteläpuolelta. 
Big Surin maisemia.

Sellaiset olivat siis meidän häät!