9.4.2015

Ei ymmärrä - No hablo español

Kokemukset ulkomaille muuttamisesta ovat olleet blogin suosituimpien postausten joukossa ja nyt seuraa jatkoa tähän aihepiiriin.



Olen asunut Costa Ricassa melkein kaksi vuotta. Luulisi että sinä aikana oppii kielen kuin kielen täydellisesti, mutta totuus on, että espanjani on edelleen surkeaa.

Ja se on todella turhauttavaa ja ärsyttävää ja tekee kaikki asiat täällä sata kertaa hankalammiksi.

Ja siitä saan syyttää vain ja ainoastaan itseäni. Olen ollut laiska opettelemaan, kun ei ole ollut pakko. Kaverit puhuvat englantia ja työssäni en tarvitse espanjaa lainkaan. Jokapäiväisessä jutustelussa peruskuulumiset vaihdetaan espanjaksi, mutta keskustelu kääntyy aina hyvin pian englantiin.

Minulla on ollut täällä kausia, kun olen opiskellut espanjaa aktiivisemmin. En ole koskaan ottanut tunteja, mutta olen käyttänyt kahta eri nettiohjelmaa. Worddive:ä sanojen opetteluun ja Visual Link Spanish:ia puhumisen opetteluun. Ja molemmat ovat kyllä toimineet. Sata kertaa paremmin kuin kielien opiskelu aikoinaan koulussa. Olin todella surkea kielissä koulussa ja etenkin enkun oppiminen aikoinaan oli hankalaa.

Osaan siis jo auttavasti espanjaa, mutta haasteena on oppia sen verran, että voisin oikesti puhua vain sitä. Voin kyllä nytkin puhua vaikka viikon pelkkää espanjaa, mutta moni asia jäisi kyllä sanomatta ja tekemättä. Ja väärinymmärryksiä varmasti riittäisi. Ja kaverini varmasti kaikkoaisivat jonnekin kun kaikki keskustelut muuttuisivat “tykkäätkö vesimeloonista” ja “missä on ranta” osastolle. En voi sille mitään, mutta tulee vaan niin dorka olo kun yrittää epätoivoisesti pitää yllä simppeliä keskustelua espanjaksi, vaikka oikesti tekisi mieli sanoa jotain paljon “syvällisempää” englanniksi. Pelkkä kavereiden kanssa espanjan puhuminen tai muiden kuunteleminen ei omalla kohdallani siis todellakaan toimi. Eikä ainakaan ole riittävä keino kielen oppimiseen.



Viimeaikoina tämä kielivammaisuus on ärsyttänyt suuresti. Sekä oma saamattomuus asian suhteen. Olenkin taas aktivoitunut opiskelemaan itse, sekä harkitsen myös tunteja paikallisessa kielikoulussa. Mullahan on ollut täällä 2 paikallista poikaystävää, mutta niistä ei kyllä ollut mitään apua espanjan oppimisessa. Mulla oli myös epävirallinen espanjan ope, joka siis oli kaverini ja tehtiin vaihtokauppana muutama surffitunti ja espanjan opiskelusessio. Meistä tuli hyvät kaverit, mutta en oppinut tippaakaan lisää espanjaa. Sen sijaan tiedän nykyään kaikki naapurikaupunki Samaran juorut.

Nyt tarvitaan siis järeämpiä konsteja. Sattuuko kukaan kohtalotoveri lukemaan blogia? Miten te muut kielipäättömät olette onnistuneet oppimaan? Vai olenko vaan toivoton tapaus ja puhun loppuelämäni apina-espanjaa? Kaikki vinkit otetaan mielellään vastaan.

Loppuun pitää kuitenkin kertoa suurin espanjankielinen saavutukseni, joka on viimeviikkoinen mönkijän katsastusreissu Nicoyaan. Mönkijä ei aluksi läpäissyt katsastusta, mutta visiitti postissa, uusien rekisterikilpien tilaus ja tarra oli taskussa. Eikä siihen mennyt kuin puoli päivää. Enkä edes saanut sakkoja matkalla, vaikka ajoin ilman kypärää… 

3.4.2015

Paratiisin kääntöpuoli - murtoja ja itsepuolustuskursseja

Nosarassa on tapahtunut tosi paljon muutosta viimeisten 2 vuoden aikana. Rakennetaan lisää, kaupunki kasvaa, hintataso nousee, paikalliset joutuvat lähtemään Guionesilta halvemmille alueille ja Guiones jää turisteille.

Kasvanut väkimäärä ja etenkin lisääntynyt rikkaiden ihmisten määrä houkuttelee myös ei-toivottuja vierailijoita. Nimittäin murtovarkaita. Joka ilta täällä ryöstetään useita taloja. Varkauksia on ollut toki aina mutta viime aikoina tilanne on karannut käsistä ja muuttunut ammattimaiseksi. Taloja vahditaan tarkasti ja putsataan sinä aikana, kun ihmiset poistuvat illalla tunniksi ravintolaan. 



Autoja, moottoripyöriä ja mönkijöitä katoaa koko ajan. Viikko sitten surffireissulla kaverini autoon yritettiin murtauduttua, mutta näimme tapauksen vedestä ja kaverini ehti rantaan ennenkuin tyypit pääsivät autoon sisälle. Oltiin siis onnekkaita ja ainoastaan matkustajan puoleisen oven lukko oli rikottu. Toinen kaverini puolestaan ei ollut yhtä onnekas seuraavanan päivänä. Hänen autostaan rikottiin ikkuna, ja kännykät ja lompakot vietiin.

Turvallisen asunnon löytäminen ei ole täällä mikään itsestäänselvyys. Ennemminkin poikkeus.  Ainakaan yksinasuvalle naisihmiselle. Muutin pois edellisestä kämpästäni, koska se tuntui niin turvattomalta. Ja olihan siellä se tarantellakin, mutta se ei siis ollut muuton aiona syy. Muutin pois, koska en uskaltanut olla talossa yksin iltaisin, enkä saanut nukuttua siellä. Mulla oli kaksi kämppistä, mutta hekään eivät tietenkään olleet aina kotona ja lisäksi asuimme ison talon eri puolilla omine sisäänkäyteinemme. Talo oli ehtinen hotelli, ja jouduin menemään ulkokautta keittiöön. Se oli tosi inhottavaa illalla, kun kokoajan oli fiilis että joku vakoilee puskissa. Kyseisen talon ainut hyvä puoli oli se, että se näytti ulkopuolelta (ja sisältäkin) niin laholta ja ränsistyneeltä, että kukaan ei varmaan edes tajunnut että siellä asuu joku. Eikä ainakaan kukaan sellainen, kenellä on mitään ryöstämisen arvoista…




Ehdin asua edellisessä talossani viikon verran, mutta en siis ikinä tuntenut oloani siellä turvalliseksi. Uskomattomalla mäihällä löysin ministudion Guionesilta. Täällä pelastukseni on yövartija. Alakerrassani on putiikki, joka järjestää kalastusretkiä sekä vuokraa polkupyöriä ja golfautoja. Heidän vuokravehkeensä sekä venetraileri ovat suoraan takapihallani. Ja vartija vahtii siinä kaiket yöt. Suoraan sisäänkäyntini edessä. Minulla on myös seinänaapurit molemmilla puolilla. En voisi olla tyytyväisempi kämppääni tällä hetkellä. Täällä on ollut niin paljon vaikeuksia kaikkien edellisten asumusten kanssa, mutta kerrankin tärppäsi. Vuokra on tietenkin lähes 4 kertaa enemmän kuin edellisessä, mutta mielelläni maksan siitä, että on turvallista ja saan nukuttua. 

Minulle on viimeaikoina iskenyt myös pieni vainoharhaisuus sen suhteen, ketä kutsun asuntooni. Ja niin on monelle kaverillekin. Kukaan ei järjestä enää juhlia kotona. Minulla ei ole tässä kuin yksi huone, pari surffilautaa ja kasa likaisia alausvaatteita (ei oo edelleenkään sitä pesukonetta...), mutta silti en halua oikein kenenkään tietävän missä asun tai mitä omistan. Tietenkin luotan ystäviini, mutta kavereihin pitää jo vetää häilyvä raja. Ehkä he eivät murtautuisi tänne, mutta koskaan ei tiedä mitä kukakin puhuu ja kenelle. Toinen juttu on kuvien jakaminen facessa ja instassa. Tykkään tosi paljon jakaa surffireissukuvia, mutta nykyään kuvat tulevat useimmiten päivän tai parin viiveellä. Siinä vaiheessa kun olen taas kotona. Kenenkään ei tarvitse tietää missä olen ja etenkään sitä, että olen aikaisintaan illalla kotona.




Poliisi on aivan voimaton kaiken tämän keskellä ja täällä onkin vilkasta keskustelua Nosaralaisten kesken, että nyt on otettava ohjat omiin käsiin. Vapaaehtoisten voimin kerätään varoja ja lahjoituksia, jotta saadaan valvontakamerat kuvaamaan kaikki kaupunkiin saapuvat ja lähevät autot. Suosituin viimeaikainen tapahtuma täällä on ollut itsepuolustuskurssi. 

Saa nähdä miten asiat täällä kehittyvät. Yksi ystäväni hankki hiljattain aseen, että voi tarvittaessa puolustaa kotiaan ja itseään. Aika hurjaa.