23.12.2015

Identiteettikriisi ja pihaleikkejä

Kotivaimolla pukkaa pientä identiteettikriisä. Sitä helposti kuvittelee miten ihanaa olisi, jos ei tarvitsisi käydä töissä. Eli niin sanotusti ei tehdä mitään. Minustakin se ajatuksena kuulostaa lähes täydelliseltä, senkun vaan surffailisi päivät pitkät. Totuus on kuitenkin se, että nyt on takana kolme kotivaimoviikkoa, ja voi että sitä tuntee itsensä harvinaisen turhaksi ja hyödyttömäksi. 

Kotivaimon elämää, leikkiä pihalla kun mies käy töissä. Näissä kuvissa näkyy meidän takapiha, tai ainakin
osa siitä. Clayn isä on seiväshyppyvalmentaja ja takapihalta löytyy koko treenikeskus!
Hip hei, voltit pyörii vielä. Trampan molemmilla puolilla on juoksuradat, joiden päässä on seiväshyppypaikat.
Perällä on pari rekkitankoa ja löytyy myös monen muunlaisia vempeleitä.

Minulla on green cardin (eli USA:n oleskelu ja työluvan) hekeminen vasta alkumetreillään, joten kotioleilu tulee jatkumaan vielä kuukausia, jopa vuoden. Costassa vietin aikoja ihan vaan surffaillen, mutta siellä jokapäiväiset askareet espanjan kielellä tuntuivat aluksi kokopäivätyöltä ja niistä selviäminen oli palkitsevaa. Samoin surffi oli paljon itensiivisempää ja tavoitteellisempaa kisoineen ja valmennuksineen. Täällä tulee surffattua noin 5x viikossa, mutta se ei tosiaankaan riitä elämän sisällöksi. Olenkin hieman pihalla joka aamu, että mitähän sitä tänään tekisi. Mielessä pyörii kaikenlaisia projekteja valokuvaamisesta opiskeluun, mutta jotenkin kaikki tuntuu silti vaan pikku puuhastelulta ja tuntuu että pitäisi tehdä jotain tärkeämpää. (Mies ehdottaa taustalla lasten hankintaa, mutta jätetään se vielä tulevaisuuteen...)

Hieman erikoisilla fiiliksillä mennään siis. Yritän kuitenkin ottaa rennosti ja nauttia työttömyydestäni. Sekin aika varmasti koittaa kun kaihoisasti muistelen tätä joutenoloa.

Minulla oli pari päivää sitten synttärit ja mittariin rapsähti 33. Taitaa olla pieni ikäkriisikin päällä, vaikka eihän tuo numero näytä lainkaan pahalta näin kirjoitettuna. Mutta se, etten enää olekaan surffari vaan keski-ikäinen kotirouva... Voiko masentavaa olla? :) Yritin jopa hetken käyttäytyä, kuten ikäiseni kuuluu ja mennä läheiselle kuntosalille ryhmäliikuntaan. (Ryhmäliikunnassa ei todellakaan ole mitään vikaa, mutta se ei vaan ole minun juttuni. Zumba tai step siis. Sen sijaan esim. cross fit on tosi siistiä jos sitä nyt voi ryhmäliikunnaksi kutsua.) En kuitenkaan päässyt edes auton rattiin, ennenkuin sisuunnuin, että mitä hel*****ä olenkaan tekemässä, en varmana mene zumbaamaan. En tosiaankaan aio antaa vielä periksi ja vaihtaa kaikkea kivaa siihen zumbaan. En ainakaan seuraavaan 50 vuoteen. Ryhmäliikuntareissu jäi siis tekemättä ja vaimo teki voltteja, jättiläisiä ja spagaattihyppyjä takapihalla. Skeittasin myös hieman. Ja jos onnistuu kaatumaan skeittilaudalla ilman että satuttaa itsensä, se tarkoittaa että on TOSI nuori. 

Enhän oo vielä mummo!?! :) 
Apinointia pää alaspäin.
Tänään oli poikkeuspäivä, sillä tarkeni hyppiä paljan varpain. Normaalisti tähän aikaan vuodesta
mennään pipot päässä ja villasukat jalassa.

PS. Mennään tammikuussa Kauaille häämatkalle. Isoja aaltoja luvassa!

11.12.2015

Mrs. Johnson

Tuttuja ja tuntemattomiakin usein hämmästyttää, miten maat, maisemat ja milloin mikäkin saattaa muuttua hyvinkin nopeasti elämässäni. Ja taas olisi pieni pommi kerrottavana. 

Tuli nimittäin mentyä naimisiin viime viikolla.




Huh huh. Itseänikin melkein huimaa miten nopeasti asiat ovat rullanneet viime aikoina. Edellisessä postauksessa vielä pähkäilin, että ehkä tämä Kalifornia kaikkine haineen ei olekaan mua varten. Mutta mitäs mitäs, täällä sitä nyt ollaan kotirouvana Ameriikassa. Kotirouvan arjesta kuulette varmasti lisää ja paljon täällä blogissa. Ainakaan vielä ei ole juuri valittamista. Mies lähti nimittäin kaljalle ja vaimo nautiskelee sängyssä jäätelöä ylhäisessä yksinäisyydessään.

Koko naimisiin meno ja häähomma tulivat aika puskista, joten emme ehtineet suunnitella ja järjestää isoja juhlia. Vietimme kuitenkin spesiaalin päivän lähinnä kahdestaan Clayn kanssa. Clayn vanhemmat sekä setä ja yksi perhetuttu olivat maistraattiseremoniassa mukana todistajina sekä toimittamassa tärkeää morsiusneidon virkaa. Eli kannattelemassa morsiuspuvun laahusta.



Simppelistä siiviilivihkimisestä huolimatta olin pukeutunut kunnon valkoiseen kermakakkuun. Sehän on selvä! Häämekko on ehdoton numero 1, kun listataan tärkeimpiä häihin ja naimisiin menoon liittyvä asioita. Kerrankin saa pukeutua prinsessaksi. Parasta tässä on vielä se, että pääsen sonnustautumaan häämekkooni uudestaan toukokuussa, jolloin vietetään hääjuhlaa sukulaisten ja ystävien kesken. Ja ehkä vielä kolmannenkin kerran, kun juhlitaan myöhemmin Suomessa.

Seremonian jälkeen menimme aamiaiselle rekkamiesten suosimaan jättikokoisia pannukakkuja ja munakkaita tarjoilevaan aamiaispaikkaan. Hääpuku herätti pientä hämmennystä rekkamiesten keskuudessa, samoin kun myöhemmin päivän aikana asioidessamme supermarketissa. No sitä hoitoainetta oli ehdottomasti saatava, ja eihän sitä saa ellei käy kaupasta ostamassa.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti pohjoista. Ensimmäinen etappi oli aurinkoinen Cayucos, jossa kävimme rannalla ottamassa pari hääselfietä ja hörppäämässä mimosat suosikkiravintolassamme Schooners:issa. Clayn oli tietenkin saatava myös clam chowder. Cayucosin jälkeen jatkettiin Cambriaan, jossa käytiin surffaamassa. Sillä eihän hääpäivä ole mitään ilman surffia! Pääsin myös toteuttamaan vaatteiden vaihdon suoraan hääpuvusta märkäpukuun tihkusateessa tienposkessa. Aaltoja todellakin saatiin ja keli ehti muuttua melkoiseksi myrskyksi ja kaatosateeksi surfsession aikana. Surffin jälkeen korkattiin skumpat kaatosateessa parkkipaikalla. Lopullinen määränpäämme oli Ragget Point hotelli Big Sur vuoristossa. Oltiin kuultu paljon kehuja Ragget Pointin ravintolasta ja ruoka oli ehdottomasti parasta mitä olen Kaliforniassa syönyt. Ragget Point on kuuluisa myös upeista maisemistaan, mutta meiltä maisemien ihailu jäi välistä. Saavuttiin paikalle vasta pimeän tulon jälkeen ja seuraavana aamuna matka jatkui heti aamiaisen jälkeen takaisin etelään. Jatkettiin “häämatkaa” vielä toinenkin kokonainen päivä ja ajettiin Santa Barbaran lähistölle surffaamaan.

Häämatkan maisemista ei tullut räpsittyä kuvia, joten muutama tunnelmapala netistä. Tässä maisemia San
Simeonilta, Big Surin eteläpuolelta. 
Big Surin maisemia.

Sellaiset olivat siis meidän häät!

2.9.2015

Hui hai

Kaksi viimeistä surffireissuani ovat päättyneet siihen että joku näkee hain vedessä ja kaikki surffarit pakenevat rantaan. Kaksi päivää sitten valkohai haukkasi surffarin laudasta palan kotirannallani. Surffarille ei onneksi käynyt mitään.

Hai vei palan surffarin laudasta kotirannallani Morro Bayssä kaksi päivää sitten.
Itse saisin varmasti sydänkohtauksen jos hai tulisi edes haistelemaan. Luojan kiitos,
tällä naiselle ei käynyt mitään.

Kaliforniassa on haita. Kylmissä vesissä on haita. Valtamerissä on haita. Kyllähän se tiedetään. Mutta en tiennyt, että niitä todellakin näkyy kokoajan ja kaikkialla. Olin ajatellut tämän haihomman etukäteen niin, että jos olen kerran päättänyt surffata Kaliforniassa, niin sillä selvä. Senkun surffaan ja todennäköisyys joutua hain kitaan on kuitenkin aina pieni. Minun ei tarvitse miettiä joka päivä uudestaan, uskaltaudunko tänään veteen hain syötiksi. Eikä “onko haita näkynyt” ole lineuppien keskustelunaihe numero yksi, jota spekuloidaan kiivaasti päivittäin.

Mutta näin näyttää olevan. El Niño on tuonut kalat lähelle rantaa ja hylkeet ja hait seuraavat perässä.

Olen aivan kauhun vallassa. Ja turhautunut. Olen yrittänyt surffata haista välittämättä, mutta saan suunnilleen paniikkikohtauksia vedessä. Enkä todellakaan surffaa enää missään ulkoriutoilla, vaan pysyn breikeillä jotka ovat “suojaisia” ja lähellä rantaa. Enkä myöskään mene yksin surffaamaan, enkä edes halua olla hetkeäkään vedessä niin, ettei vieressä ole toista surffaria. Mieluiten ympärillä olisi kokoajan 20+ surffaria. Kanssasurffarit ehkä lievittävät hieman haikammoa, mutta eivät todellakaan paranna itse surffausta. Mun strategia surffatessa on aina etsiä ruuhkattomampia aaltoja ja surffata sellaisiin aikoihinin jolloin muita ei ole vedessä. Mulle aivan parhaita hetkiä surffatessa ovat aikaiset aamut, jolloin vedessä ei ole vielä muita. Ja täällä olen joutunut heittämään hyvästit näille omille rauhallisille aamusessioilleni. Sunset sessioista ei muuten kannata edes puhua täällä Kaliforniassa. Siinä vaiheessa kun alkaa hämärtää, vedessä ei ole surffarin surffaria. Koskaan. Sillä hait ruokailevat useimmiten hämärän koittaessa.

Mieleni tekisi pakata laukut välittömästi ja painua takaisin Costaan. En halua jäädä tänne, jos en voi surffata. Vai pitäisikö vaan surffata haista välittämättä? Sekään ei varsinaisesti houkuttele. Kun ensimmäinen surffarit vedestä karkoittanut hai-havainto tapahtui, minä olin haita lähinnä oleva surffari. Itse en nähnyt evää, mutta hain bongannut biologi tunnusti jälkeenpäin miten kauhuissaan hän oli puolestani. 

Mulla on niin ikävä tätä. Kotisurffia Guionesilla.
Ihan parhautta viime tammi-helmikuulta. Ikävä.

Ei mitään hajua mitä aion tehdä. Onneksi tähän väliin tulee Portugalin loma. Kuukauden jatkoaika haista. Toivon hartaasti, että nyt iskisi jokin El Niñon käänteisilmiö, joka karkottaisi kaikki vedenelävät keskelle valtamerta.

24.8.2015

Inkkarina ja koti-ikävä

Eilen oli Clayn äidin 60v synttärit, joita juhlittiin Wild Wild West teemalla. Huikeet juhlat! Juhlaväestä löytyi niin cowboyta, cowgirlejä, saluunatyttöjä, intiaaneja sekä eksoottisempiakin tapauksia kuten lehmä, intialainen turbaanipää ja hawailainen cowboy.

Itse pukeuduin intiaanitytöksi. Juhliin valmistautuminen oli todella hauskaa. Mulla oli nahkainen toppi vuokrattuna naamiaisasuliikkeestä ja muut asusteet askartelin itse. En edes muista millon olisin viimeksi ollut kunnon naamiaisissa. Se varmaan tekikin tälläytymisestä sitäkin hauskempaa.

Mulla oli pala ruskeaa kangasta sekä siivu sudenkarvaa. Niistä tuli sekä hame, pieni viitta hartioiden peitoksi, häntä ja muita karvaisia asusteita sekä lisävolyymia tukkaan. Mitä paremmat juhlat, sitä vähemmän kuvia tulee otettua vai miten se menikään… Ja niinhän siinä myös kävi. Muutama kuva onneksi löytyi Zorron kännykästä tänä aamuna.






Tänään aion viettää rehellistä krapulapäivää leffan ja herkkujen parissa. Kai se on ihan sallittua vaikkei tässä itseasiassa mikään krapula edes ole. :) Päivän ohjelmassa on kuitenkin hieman keittiön sisustusta. Asutaan tällä hetkellä Clayn vanhempien talossa. Tai ei varsinaisesti talossa, vaan talon kyljessä olevassa erillisessä huoneistossa. Huoneistoon valmistui juuri keittiö, jonne pitää hankkia sitä sun tätä. En ole todellakaan mikään himo astiasarjojen keräilijä ja sisustaja, mutta voi että mulle iski “koti-ikävä” kun laitettiin keittiötä kuntoon. Ei siis koti-ikävä Suomeen eikä Costa Ricaan, vaan ikävä sitä että olisi kerrankin koti jossa asua vähän pidempään. Pidempään kuin puoli vuotta. Tai edes se puoli vuotta. Ehkä vielä joskus. Tulevaisuuden suunnitelmat tällä hetkellä näyttäävät siltä, että olen menossa Portugaliin surffaamaan syyskuuksi ja lokakuuksi takaisin Caliin. Ja sen jäljeen ei ole hajuakaan minne tässä taas päädytään…

Alan olla todella innoissani Portugalista! En ole halunnut hehkuttaa sitä etukäteen, sillä syyskuu on vielä kesäaikaa Portugalissa eivätkä aallot välttämättä ole kovin kummoiset. Ja mulla on viimeaikoina ollut huono tuuri kelien kanssa surffireissuilla. Mutta oon toiveikas että kyllä sinne pari swelliä osuu! Peukut pystyyn. Enää viikko ja sitten matkaan! 

20.8.2015

Retkeilyä uusilla kotikulmilla: Big Sur ja wake surf

Mua on nyt huijattu ja pahasti. Ei täällä Kaliforniassa mitään aaltoja ole. Aivan flättiä...

Kesä on Central Calin huonointa surffiaikaa ja se on tullut harvinaisen selväksi. Tiesin kyllä että kesä on huono, mutta että näin huono... Tää oli selvästi Clayn juoni saada mut tänne. :/ Aaltoja ei siis kertakaikkiaan ole (joka päivä), joten ollaan jouduttu keksimään muita aktiviteetteja pitämään mieli virkeänä ja perberi timmissä kunnossa.

Ollaankin käyty retkeilemässä sekä Big Sur vuorilla ja Nacimiento järvellä. Big Sur tarjoaa hienoja maisemia ja aurinkoa pilvien yläpuolella. Meillä oli surffilaudatkin mukana ja yritettiin etsiä aaltoja. Clayn surffirekassa mahtuu nukkumaan hyvin ja meillä on myös kannettava kaasuliesi. Big Surilla saattaa törmätä karhuihin ja muihin villieläimiin. Clay heräsi yöllä kun luuli että karhu on kylmälaukulla, mutta se olinkin mä joka murisi peittojen alla.

Camping spotti vuoren huipulla. Herättiin porottavaan auringonpaisteeseen ja tää innokas surffari oli heti
valmiina aaltojen metsästykseen. 
Ei löytyny surffattavaa, mut mikäs tässä on kölliessä.
Menomatkan maisemat.
Eväät. Noi porkkanakakut on parasta!
Pilvien yläpuolella.
Ilta aurinko Big Surilla.

Big Surin jälkeen matka jatkui Nacimiento järvelle. Kalifornia on kärsinyt pahasta kuivuudesta jo vuosia, ja Nacillakin on tällä hetkellä vettä vaan 25%. Siitäkin huolimatta se oli todalla kiva ja kaunis paikka ja todellinen wakeboard paratiisi. Lämmintä vettä, aurinkoa ja aivan tyyntä. Joka päivä. Nacilla olikin paljon wake-veneitä ja kaikkia muitakin vesihärveleitä. Meillä ei ollut venettä vaan vesijetti. Jetillä ei saa kovin ihmeellistä aaltoa aikaan, mutta meillä oli silti hauskaa kun vedettiin toisiamme surffilaudalla jetin perässä. Rantauduttiin myös pienelle hiekkarannalle ottamaan aurinkoa sekä käytiin laskemassa vesiliukua.

Jetti vesille.
Ihanat keltaiset pelastusliivit. Hassua että meressä ja isoissa aalloissa saa temmeltää mitä tahansa
ja kuka tahansa, mutta järvessä pitää olla pelastusliivit ja kaiken maailman turvaliput.


 

Käytiin laskemassa vesiliukua. :D Kaljapullojen sisältä on tässä tapauksessa vettä.

Lake Nacimiento.

Muuta hauskaa on luvassa lauantaina, jolloin on Clayn äidin 60v juhlat. Kävin jo hankkimassa 30cm sutta ja vähän höyheniä joista tulee mun juhla-asu. Kyseessä on nimittäin Wild Wild West juhlat. Niistä lisää myöhemmin!

12.8.2015

California Girl

Jotain kummaa on nyt tekeillä. Ja ollut jo hetken. Blogikin on ollut kuolleena koko kesän. Mutta ei ole enää ja syy blogihiljaisuuten on myös harvineisen selvillä.

Poikaystävä. Kaliforniasta. 

Ja täällä sitä nyt ollaan itsekin. Ei siis enää Costa Ricaa, Nosaraa, bikinisurffia, mölyapinoita ja kookosvettä suoraan kookospähkinästä. Oi että mitä ihania asioita ja rakastan ja ikävöin noita kaikkia. Mutta ei hätää, täältä löytyy sen sijaan hurjempia ja monipuoliselmia aaltoja, bambeja, shoppailua, marjoja & jogurttia ja kaiken lisäksi TELINEVOIMISTELU TREENIPAIKKA OMALTA TAKAPIHALTA!

Tässä on syyllinen, jonka takia bikinit on vaihtuneet pipoon. Ei täällä onneks aina
oo noin kylmä. :) 

En ihan itsekään tiedä missä mennään ja kauan täällä on tarkoitus ja mahdollista viettää. Mutta kai tämä on mun koti tällä hetkellä, sillä Nosarassa sitä ei enää ole. Mönkijä ja polkupyörä on myyty ja pääsin kiemurtelemaan irti asuntoni vuoden mittaisesta vuokrasopimuksesta. Kyseessä oli todellinen äkkilähtö. Ensimmäisestä ideasta pistää pillit pussiin Nosarassa kesti ainoastaan viikko että todellakin istuin lentokoneessa kohti Kaliforniaa ja San Luis Obispoa.

San Luis Obispo Central Californiassa on siis uusi kotikaupunkini. Kolme kuukautta sitten en ollut ikinä kuullutkaan kyseisestä kaupungista, enkä itseasiassa edes tiennyt että Central California on olemassa. En ollut koskaan käynyt Kaliforniassa ja tiesin hämärästi, että Los Angeles ja Hollywood ovat etelässä ja San Francisco pohjoisessa. Mutta että siinä välilläkin on siis jotain... Kyllä vaan, vaikka mitä! Pikkukaupunkeja, vuoria ja uskomattoman upeaa luontoa. 





San Luis Obispo on Oprah Winfreyn mukaan Amerikan onnellisin kaupunki. Eikä täällä elo ainakaan vielä kamalasti masenna vaikka ei se ihan helppoakaan ole ollut. Kaksi vuotta släpäreissä viidakossa ja jalkani eivät enää mahdu kenkiin. No ei sillä niin väliä, sillä en omista kuin yhdet kengät joita käytän vaan skeitatessa. En omista juuri vaatteitakaan ja harmikseni näillä leveysasteilla ei ihan aina tarkene bikineissä. Onneksi saan käydä anopin vaatekaapilla, joten tämä ongelma on helposti ratkaistu. :P Suurin ongelma onkin autoilu. En ole näköjään pariin vuoteen juuri matkustanut autolla, sillä ensimmäiset viikot täällä kärsin todella pahasta matkapahoinvoinnista. Ja Amerikassa kaikkialle mennään autolla. Autossa syödään. Ja hoidetaan päivän tärkeät puhelut. Ja suurinpiirtein vietetään puoli päivää. Ja minähän en osaa edes ajaa autoa. :) Tai no osaan, mutta en tässä liikenteessä ja alussa olin tietenkin ihan eksyksissä. Clay, eli poikaystäväni on toiminut uskomattoman kärsivällisena ajo-opettajana ja nyt selviän jo tärkeimmistä, eli surffi- ja ruokakauppareissusta yksin. 

Bikinisurffista märkkäriin. Voi että vihaan mustia, tylsiä märkäpukuja, mutta täällä pitää kuulema olla
vähintään semi-pro, että on ansainnu vähän väriä märkäpukuunsa. :) Naurettavaa, seuraavaan pukuun haluun
ehdottomasti väriä!

Paljon on kyllä vielä ihmeteltävää ja siksi aionkin taas aktivoitua blogissa ja taltioida tänne Amerikan seikkailuni. Lueskelin jokin aikaa sitten parin vuoden takaisia Costa Rica postauksia ja ne ovat kyllä kullanarvoisia. Kaikki ne fiilikset ja avautumiset. Haluan ehdottomasti samanlaiset muistot tästä Kalifonia-ajasta. Niin, Kalifornia... Mites tässä nyt näin kävi. En ole ikinä ollut suuri Amerikka tai Kalifornia fani enkä ainakaan ikinä haaveillut tänne muutosta tai vastaavasta. Eikä Amerikkalaisista miehistäkään ole ollut mielipidettä suuntaan tai toiseen. :) Mutta sellainen tossa sängyn toisella puoliskolla nyt köllii ja rohmuaa sipsejä ja guacamolea. 

Tervetuloa siis seuraamaan surffitytön elämää Kaliforniassa. Niin kauan kun sitä kestää.

Uudet aallot ja uusi lauta. Käytiin Rustyn tehtaalla ja team riderin tyttöystäväkin
sai laudan kelpohintaan. En ookaan ennen omistanut näin lyhyttä ja paksua shorttia,
joten jännää päästä surffaamaan sillä. Tämä siis Rusty Dozer 5'5 ja se tulee olemaan
mun uusi pienen kelin lauta. 
Viikko sitten käytiin Etelä Calissa Huntington Beachillä katsomassa US Openia. Mun eka
kerta pro surffikisoissa!

31.5.2015

Surffiopen päivä

Tervetuloa mukaan päivääni, tässä jälleen "päivä kanssani" postaus. Tästä päivästä on tosin jo hetki aikaa ja tämä päivä oli itseasiassa heti seuraava päivä Keskiviikko kanssani postauksen jälkeen.



Herätyskello on ajastettu soimaan 5:17. Herään jo aikaisemmin ja panikoin hetken, koska kuvittelen nukkuneeni pommiin. Laitan vaatteet eli bikinit päälle. Laitan myös leggarit ja hupparin, koska on viileää ja menen takaisin sänkyyn. Taidan näköjään mennä joka aamu takaisin sänkyyn vielä herätyskellon jälkeen... Missä onkaan se reipas surffari, joka kirmaa joka aamu ovesta ulos vielä kun on pimeää. Ei ainakaan tässä osoitteessa tänään. Viiden minuutin päästä nousen ylös, harjaan hampaat ja juon vettä. Sitten matkaan.

Ajan mönkijällä surffikoululle ja otan sieltä laudan sekä rashguardini. Vien surffikoulun lipun rannalle. Meillä on aina lippu rannalla merkkinä, jotta uudet asiakakat löytävät meidät. Päivän ensimmäinen oppilas on 13 vuotias Alex ja menemme viereiselle Pelada rannalle surffaamaan. Aallot Guionesilla ovat todella isot. Reilusti double overhead. Alex perheineen on jo rannalla kun saaavun sinne. Hänen isänsä tulee myös surffaamaan. Myös äiti ja pikkusisko Emma tulevat mukaan katselemaan. En ole itse surffannut ikinä Peladalla, joten mukaan tulee toinenkin surfiopettaja. Kävelemme noin vartin matkan Peladalle, jossa on tarkoitus tavata toinen opettaja.

Polku Guionesilta Peladalle. Siellä voi törmätä myös heppoihin!
Playa Pelada.
Playa Pelada.

Pelada on pieni kivinen point break. Toista opettajaa eli Roloa ei näy mailla halmeilla. Aallotkaan eivät näytä erityisen hyviltä. Odottelemme high tidea ja arvuuttelemme missä Rolo mahtaa olla. Omat veikkaukseni olivat krapula tai olisiko kenties karannut itse jonnekin surffaamaan.

Aalto alkaa selkeentyä ja paikalle tulee myös turistikundi, jolta saan hieman tietoa aallosta. Olen aika nolona, sillä en ikinä toisi asiakkaita paikkaan, josta minulla ei ole mitään hajua. 

Mennään surffaamaan. Alkuhankaluuksien jälkeen itse surffisessio on todella hyvä. Hieman haasteellinen tytölle, mutta ei liian. Pelada on normaalisti lokaalien valtaama spotti, mutta tänään siellä ei ollut kuin 2 surffikoulua ja pari turistia. Oltiin siis onnekkaita. Toinen opettaja Rolo ei koskaan ilmesty paikalle, ja kuulen jälkeenpäin että hänen mopostaan oli rengas tyhjänä. Perhe on tosi tyytyväinen aamun surffiretkeen. Heidän toisella tytöllään olisi iltapäivällä tunti eri opettaja kanssa, mutta tyttö ei jaksa surffata, ja perheen äiti haluaa antaa minulle ne rahat. Kivaa. :) Hykertelen tyytyväisenä, kun kävelemme takaisin Guionesille. 

Ranteessani on verta vuotava haava ja piilottelen sitä perheen äidiltä. :) Aloittelija Peladalla päästi lautansa karkuun ja sain laudan evän suoraan ranteeseeni. Jos en olisi ollut opettamassa, olisin varmasti antanut tyypin kuulla kunniansa. Nyt tyydyin vaan muistuttamaan että on jatkossa varovainen ja pitää kiinni laudastaan. Take off alue Peladalla on tosi pieni ja ihan kivien vieressä, eikä sinne kaivata aloittelijoita sekoilemaan. Guionesilla on mielin määrin tilaa harjoitella.
 
Aamun retkeen menee lopulta reilut 3 tuntia. Tämä oli aika spesiaali sesssio. Normaalisti opetan vain Guionesilla. Tänään aallot Guionesilla olivat liian isot tytölle, mutta hän on kuitenkin liian hyvä surffaamaan vaahtoja. Erikoispalvelua erityisen kivoille asiakkaille. 

Kävelymatka takaisin Guionesille.

Jätän lautani surffikoululle ja ajan kotiin. Olen kotona noin klo 10. Tauko. Käyn kaupassa ja napostelen. En jaksa kokata kunnolla. Muroja, munia, muffinssin, suklaata, banaaneja...

Iltapäivän tunnit alkavat heti puolilta päivin. Opetan 3 tuntia kello 16:30 saakka. Ensimmäinen oppilaani on tyttö, jolla onkin jo loman viimeinen päivä ja viimeinen surffisessio. Toiselle tunnille tulee 8 vuotias poika äitinsä kanssa. Tunti menee ihan mukavasti, vaikka olenkin sitä mieltä että pienet lapset ja aikuiset eivät sovi samalle tunnille. Ainakaan jos haluavat kehtittyä. Meressä on voimakkaita virtauksia.

Päivän viimeinen oppilas tosi kiva pikkupoika, jonka kanssa ollaan surffattu jo muutama päivä. Hän oli aluksi todella ujo, mutta nyt ollaan jo hyviä kavereita. Kyselen onko hänellä tyttöystävää kotona. Ei kuulema ole, mutta tykkää kyllä tytöistä. Surffataan ja keksitään kaikenlaisia erikoistemppuja. Hän on kevyt ja ketterä, ja hän voi jopa seistä laudan päällä ja odottaa aaltoa ja mä sitten tuuppaan vauhtia kun aalto tulee. Sovitan seuraavan päivän tunneista ja perheen äiti haluaa myös surffata kanssani seuraavaan päivänä. 




Ajan kotiin. Käyn vielä kotimatkalla katsomassa aaltoja Guionesin pääportilla. Näyttää itseasiassa aika kivoilta, mutta olen rannevammaisena. Rannetta on särkenyt koko päivän ja en voi punnertaa tai tehdä pop uppia. Kurjuus. :(

Kotiin päästyäni raportoin pomolleni päivän tapahtumat ja puhumme huomisesta ja viikonlopusta. Muistutan, etten ole maanantaina töissä, sillä minun täytyy vielä mönkijä katsastukseen viereiseen kaupunkiin.

Syön muroja. Juuri niin tyypillistä. Jos minulla on muroja tai leipää kotona, olen superlaiska kokkaamaan mitään muuta. Reipastun kuitenkin kokkaamaan ison feta-kiiwisalaatin, munakkaan ja keittobanaania.

Illalla napostelen vielä banaaneita ja neppailen netissä. Kaveri pyytää taas suosikkiriutalle, mutta en taaskaan pääse. Minulla on seuraavana päivänä töitä ja rannekaan ei nyt kestä surffausta.  

Illan askareista ei tullut otettua kuvia, mutta tässä pikkukurkistus asuntooni.


Pomoni viestii minulle seuraavan päivän aikataulun. Vain 2 tuntia, jihuu. Olen tehnyt pajon töitä viime viikkoina, joten löysempi päivä on kuin lottovoitto. Suunnittelen rentoutumista ja joogaa huomiselle päivälle.

Kuuntelen Suomalaista musiikkia Youtubesta. Suosikit tällä hetkellä ovat Anna Abreu, Chisu ja Haloo Helsinki. Teen minivenyttelyn. Kympin aikaan sammutan koneen ja kömmin sänkyyn.