14.1.2014

Surffikilpailussa – Nosara Triple Crown

Noniin, uuden vuoden lupaukset on laitettu käyntiin vauhdikkaasti. Osallistuin lauantaina elämäni ensimmäiseen surffikilpailuun (jos Asenne surf camp kisaa ei lasketa). Kyseessä oli Nosara Triple Crown tourneen ensimmäinen osakilpailu, joka pidettiin Barrigona beachillä. Toka kisa on helmikuussa Garza reef:llä ja finaali maaliskuussa Guionesilla.

Tyttöjen eka hiitti valmistautuu.

Kisa ei varsinaisesti mennyt ihan putkeen. :) Hävisin hiittini enkä päässyt finaaliin. Naisten avoimessa oli 6 (Pao & minä Nosarasta, 2 tyttöä Samarasta, yksi Tamarindosta ja yhdestä en tiedä) osallistujaa eli kaksi kolmen tytön hiittiä ja finaali. Mut ei haittaa, oli kyllä ihan hauska kokemus ja aion mennä kahteen seuraavaankin kisaan.

Kilpailussa surffaaminen oli aivan täysin erilaista kun ei-kisa surffi. Ensinnäkin olosuhteet kisapäivänä oli sysipaskat. Oikeesti. Mä tykkään mennä aina surffaamaan enkä ole kovin valikoiva aaltojen suhteen enkä valita tuulistakaan tai jos aallot on “sotkuiset”. Mutta kisapäivän aallot oli niin huonot, että normaalisti mäkään en edes menisi veteen. Aallot oli miniminit, 1-2 jlkaa eli mun sanoin toe to knee high. :P No mutta koska oli kisa, niin oli pakko yrittää ja surffata ihan täysillä myös miniaaltoja. Muuten en ikipäivänä jaksaisi motivoitua samalla tavalla vastaavista aalloista. Kävin ennen hiittiäni lämmittelemässä noin 45 min. En saanut lämmittelyssä surffattua yhtäkään aaltoa, johon oisin ollut tyytyväinen. Fiilis ennen hiittiä olikin sellainen, että hoh hoijaa, voidaanko perua koko kisa. Ei siis sen takia että jännittää, vaan koska aallot vaan oli niin huonot (kyllähän hyvät surfffarit pystyy tekeemään vaikka mitä temppuja huonoissa ja pienissäkin aalloissa, mutta mä en lukeudu niihin…).

Lämmittelysurffille menossa.
Taitaa sittenkin vähän jännittää...
Venyttely.
Aika hurjata näyttää noi aallot.

No eikun hiitti vaan käyntiin. Kolme tyttöä ainoastaan vedessä, joten sitähän voisi luulla että aaltoja riittää kaikille. Mut näin ei todellakaan ollut. En ole ikinä ollut vedessä yhtä agressiivisten surffareiden kanssa. Kyllähän melkein aina surffatessa joutuu taistelemaan aalloistaan ja välillä aika kovastikin, mutta tää kilpailu oli vielä aivan eri juttu. Ei mitään väliä vaikka sä olisit selvästi parhaiten sijoittunut aaltoon nähden, niin sut yritetään todellakin työntää pois siltä paikalta. Ensijärkytyksen jälkeen koitin tietysti olla itsekin yhtä agressiivinen.

Näin huimia aaltoja me surffattiin.


Vartin kestävän hiitin aikana ei ehtinyt miettiä sen kummempaa. Täysiä vaan ja kaikki minimaalisen säälittävät aallotkin pitää surffata ihan loppuun saakka. En saanut yhtään hyvää aaltoa kisan aikana, vaikka se menikin paremmin kun lämmittely. Tilanteen seuraaminen vedessä ei myöskään ollut ihan helppoa, enkä edes yrittänyt olla siitä kartalla. Valkoinen (en tiedä noitten tyttöjen nimiä, mut surffisisoissa onkin aina vaan valkopaita, mustapaita, punainen paita ja keltainen paita) sai kolme selkeästi isointa aaltoa joten luulin että hän olisi voittanut. 15 minuuttia tuntui muuten yllättävän pitkältä ajalta vedessä ja ehdin surffata noin 6 aaltoa sinä aikana. Taitaa olla tico time tässäkin.

Tulosliuskasta näkyy kaikkien 2 parasta aaltoa. Ei tullu
kovin häävejä pisteitä… :) 
Tuomari ja kilpailijateltta, katsojat lymyilee puskissa.
Pao, Nelson & mä hengaillaan.
Mini groms.
Tuomarit.

Sellainen kisa siis. Toivottavasti seuraavalla kerralla saadaan isompia aaltoja. Kisaan osallistuminen kyllä lisäsi kyllä surffimotivaatiota entisestään. Tottakai kaikkein mieluiten haluan surffata hyvässä offshoressa 5-6ft aaltoja, mutta koska kisassa voi aallot olla mitä tahansa, niin pitää olla itekin valmis surffaamaan mitä tahansa.

10.1.2014

Uuden vuoden tavoitteita 2014

Oikein hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikille teille ihanille lukijoille ja iso halaus! Tajusin juuri etten ole vielä toivottanut hyvää uutta vuotta, vaikka olenkin aktivoitunut täällä blogissa uuden vuoden kunniaksi.

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Tässä mun uuden vuoden lupaukset tai enemmänkin tavoitteet tälle vuodelle:

1. Surffikisa!
Haluan todellakin kehittyä surffissa lisää ja yksi hyvä keino siihen on kilpailut. Mun nykyisillä taidoila se on myös loistava mahdollisuus nolata itsensä kaikkien edessä. :) Hehe. Ei vaan, ajattelen tän niin että kisoissa on "pakko" surffata hyvin eikä todellakaan kehtaa nynnyillä. Pienessä paineessahan aina suoriutuu paljon paremmin. Ja hyvien surffareiden näkeminen on aina inspiroivaa. Ja kisoissa pääsee hyvin vertaamaan itseään ja omia taitojaan muihin.

Tämä, eli naisten ASP tour ei nyt ihan vielä oo
tavoitteena,vaan mulle riittäis joku
Nosaran paikalliskisa. Ja vähän myöhemmin
 Costa Rican national tour :P (kuva)
Kilpailuhan ei oo tärkeintä vaan voittaminen.
Kultatyttönä Courtney Conlogue (kuva)

2. Tube ride!
Ainakin sinne tuubin sisään on päästävä!

Courtney tällä kertaa tuubissa. (Kuva)

3. Hit the lip! Tätä on yritetty jo harjotella, mut ei vielä lähde ihan samalla tavalla kuin Courtney Conloguella. Mun yritykset on yleensä sellaisia, että vauhti loppuu lipillä, kellahdan selälleen ja saan laudasta päähäni… Tai sit lauta ja mä sinkoudutaan ihan eri ilmansuuntiin… Mut vuoden päästä mustakin on tällainen kuva.

Jatketaan Courtneyn fanitusta. Ihan super. (kuva)

4. Keittiö! Ihminen pysyy onnellisena ja terveenä kun sillä on koti ja keittiö. :) Haluan oman keittiön! Asun nyt edellisen kämppäni naapurihuoneessa, jossa on vaan minijääkaappi. Ja mun ruokavalio on aivan järkyttävä tällä hetkellä koska en voi kokata. Syön vaan croissantteja ja jäätelöä... Ja olo on kamala kun syön niin huonosti. Kuukauden päästä pääsen takaisin keittiölliseen huoneeseen, mutta haaveilen myös kodista jossa on uuni.

Tää ois kiva.
Tääkin kelpais.

5. Ratsasta enemmän! Myös esteitä! Heppailu on parasta terapiaa vaikkei sellaisen tarpeessa olisikaan.

Luna & mä.

6. Seikkaile! Elämä Nosarassa on ihanaa. Tällä hetkellä kaikki on hyvin järjestyksessä ja elämä asettunut mukavasti aloilleen. Aina tarvitaan kuitenkin myös seikkailua. Vähintään matka tai matkoja uusiin paikkoihin, jossa on uusia haastavia aaltoja. Tai ehkä jopa muutto uuteen paikkaan. Mielessä pyörii kaikenlaista Nicaraguasta Portugaliin… Näistä lisää myöhemmin.

girls surf trip (kuva)
Bells beach, Australia… (kuva)
Portugali… (kuva)

9.1.2014

Kulttuurieroja Suomen ja Costa Rican välillä

Elämä Costa Ricassa on melkoisen erilaista kuin Suomessa. Se tuli taas todettua kun kävin uutena vuotena pikavisiitillä Suomessa. Oli niin ihanan siistiä ja ruoka oli todella hyvää! Kiitos vaan äidin keitosten! Toisaalta kaikki on taas yllättävän samanlaista, riippumatta siitä missä asuu. Jos elämässä ongelmia, kuten vaikka masennusta tai kaikki v*****aa, niin ne ei katoa paratiisisaarelle muuttamalle. Samoja ihmisiä me ollaan sielläkin. Mulla itselläni on tapana stressata työasioista joskus liikaakin, ja huomaan että sama hiipii esiin Costassakin. Costa Ricassa on kyllä helpompi yrittää suhtautua työhön kevyemmin. Vasemmalla kädellä hutaistaan hommat vähän sinnepäin ja sitten vapaalle. Eikä vapaalla todellakaan mietitä työasioita. Mutta nyt niihin kulttuurieroihin Suomen ja Costa Rican välillä. Tässä mun kootut kokemukset:

Costa Ricassa voi mennä töihin
mainostoimistoon (samassa tilassa
on myös kiinteistövälitys) kuvan
asussa. Suomessa vois herättää vähän
hämmennystä. :D

Tico time
Ensimmäisenä mieleen tulee tietenkin tico time. Costa Ricassa kaikki on aina myöhässä. Eikä edes ole mitään tarkkoja aikoja. Oikeastaan Costassa ei voi edes sanoa että joku on myöhässä, klo 1pm vaan tarkoittaa kaikkea väliltä 2-5pm. Tähän kyllä tottuu äkkiä, eikä edes odota mitään tapahtuvan silloin kun on sovittu. Turistibisneksessä työskentelevät ovat kyllä oppineet, että töissä pitää olla ajoissa (ja esim surffitunnit alkaa tasan silloin kuin pitää). Tosin työn ulkopuolella nämäkin henkilöt ovat yhtä toivottomia kuin muutkin ticot. Eihän nyt Suomessakaan kukaan mene juhliin sillä kellonlyömällä kuin kutsukortissa lukee, mutta keskimäärin asiat toteutuu silloin kuin on sovittu.

Bussimatkailu, aikataulut, tiedon luotettavuus
Sitten tiedon hankkiminen ja löytyminen. Ja luotettavuus. Tämä liittyy erityisesti bussiaikatauluihin. San Josesta pääsee yleensä suhteellisen kivuttomasti minne tahansa Costa Ricassa. Mutta jos haluaa liikkua eri paikkojen välillä menemättä pääkaupunkiin, homma on aikamoista seikkailua. Esimerkkinä Paon ja mun Jaco/Hermosareissu. Eikä kyse ollut siitä että ei otettu jostain selvää etukäteen tai mä en osaa tarpeeksi espanjaa ja ymmärrä jotain. Vaan siitä, että kukaan ei oikesti tiedä mistä ja millon joku bussi lähtee. Bussiyhtiöillä saattaa olla puhelinautomaatti, josta kerrotaan vääriä aikatauluja. Homma menee siis niin, että mennään vaan jonnekin tienmutkaan kytistämään kyytiä ja parhaassa tapauksessa bussi tulee joskus. Mitään tarkkoja aikatauluja ei ole, joten paras olla paikalla hyvissä ajoin. Julkisilla liikkuminen onkin täällä yleensä koko päivän projekti, riippumatta siitä miten lyhyt matka on kyseessä.

Ihmiset
Costa Ricasta aina sanotaan, että ihmiset on niin ihanan ystävällisiä. Mutta onhan suomalaisetkin ystävällisiä! Suomessa ei ehkä niin morjanstella tuntemattomille, mutta kyllä mun mielestäni suomalaiset on yhtä ystävällisiä kuin costa ricalaiset. Costaricalaiset on kuitenkin huomattavasti pidättyväisempiä kun supersosiaaliset amerikkalaiset, joita Nosarassa on tosi paljon. Olen kuullut useamman amerikkalaisen sanovan että ticot on ujoja, ja niihin on vaikea tutustua. Se kuulostaa taas mun korvaan aika oudolta…



Juoruilu
Yksi asia mistä voi antaa pisteet Suomelle on juoruilun määrä. Costassa ja ainakin Nosarassa kaikki tuntuu tietävän kaikkien asiat ja kaikista puhutaan selän takana ja edessä niin hyvässä kuin pahassakin. En tiedä johtuuko kulttuurista, vai siitä että Nosara on niin pikkukylä ja kaikki tuntee toisensa. Vai siitä, että ihmisiällä on liikaa vapaa-aikaa paskan jauhamiseen. Suomessa en muista vastaavaan juoruiluun törmänneeni sitten yläasteen. Ei meinaan todellakaan ole tapana mun kaveripiirissäni Suomessa.

Miesten käyttäytyminen baarissa :)
Suomessahan on ihan normaalia että baarissa (känniset) miehet riehuu/örisee/painii/yms. keskenään. Costa Ricassa on tasan yksi syy minkä takia mihet menee baariin ja se on naiset. Ja niitä naisiahan sitten liehitellään koko ajan. Adrian oli Suomessa käymässä viime vuonna ja käytiin myös baarissa. Oli siinä Costa Rican miehellä ihmettelemistä kun tanssilattia oli suunnilleen täynnä miehiä jotka vaan öykkäröi ja "tanssi" yksin tai keskenään eikä mitenkään noteerannut että baarissa on myös vastakkaisen sukupuolen edustajia.

Päihteet
Tästä päästäänkin sulavasti seuraavaan aiheeseen. Costa Ricassa juodaan kaljaa ja cacique shotit kun lähdetään viihteelle, mutta kukaan ei ole änkyräkännissä. Suurin osa ei ole edes kännissä. Pilven poltto sen sijaan on ihan jokapäiväistä toimintaa. Tunnen ainoastaan 3 costaricalaista, ketkä ei polta. Tänne ajautuu selkeästi myös sellaiset ekspatit, ketkä tykkää poltella (tai vetää jotain muuta kamaa). Normitupakkaa täällä ei polta juuri kukaan. Voiko täällä sitten olla polttamatta tai käyttämättä muita päihteitä? Helposti.



Bikinit
Hahaa, mun lemppariaihe. Mutta en vaan kertakaikkiaan tajua miten kaikki Suomessa myytävät bikinialaosat voi olla niin mummoja. Hyvätkin pyllyt näyttää niissä kamalilta. Tai jos ei näytä kamalalta niin ainakin näyttäisi paljon paremmlata jos niistä poksyistä saksittaisiin puolet kankaasta pois. Vähintään puolet. Kukaan Costa Ricalainen nainen ei ikipäivänä laittaisi päälleen suomalaisia mummobiksuja.

Muoti, pukeutuminen (naisten)
Suomessa naisilla on paljon enemmän erilaisia tyylejä kuten sporttinen, naisellinen, klassinen, business, rokki tai ihan mitä vaan. Kaikki ei ole samasta muotista veistettyjä ja kaikki voi silti näyttää hyvältä. Suomessa ollaan paljon suvaitsevampia erilaisten tyylien suhteen. Samoin hiustyylejä on erilaisia. Costassa naisilla on tasan yksi ja sama tyyli: naisellinen ja seksikäs: Pitkä tukka, vartalonmyötäisiä vaatteita ja tietenkin aina minisortsit tai minihame. Mun lötköt “boyfreind” farkut on aiheuttaneet uskomattoman paljon hämmennystä ja paikallisilla miehillä menee totaalisesti pasmat sekaisin että mitä ihmettä totta naisella on oikein päällä. Meikkaamista ei Costassa juuri harrasteta, sillä naamalla mennään mikä sattuu olemaan. En tiedä onko esim. San Josessa eri meininki mutta Nosarassa ei varmaan edes myydä meikkejä.

Silikonit
Costa Ricassa K A I K K I naiset haluaa silikonit. Siis haluaa, niillä ei (vielä) ole. Niinkuin esim. Venezuelassa tai Brasiliassa, joissa kaikilla oikeasti on. Onhan silikoneja nyt Suomessakin mutta uskon että enemmistö ei kuitenkaan haaveile kumitisseistä. Saatan toki olla väärässäkin... Täällä Costassa mun otanta perustuu omaan kaveripiiriin, eli noin 22-34v tyttöihin. Ja perusteluna on, että kun ne näyttää niin täydellisiltä ja kaikki vaatteet istuu niin täydellisesti. Ja onhan se nyt totta, mutta nääkin kaikki tytöt kenen tiedän haaveilevan silikoneista on aivan sairaan hyväkroppaisia narubikineissään. Meinasin alkaa itkeä kun kaverini kertoi ottavansa silikonit. Tämä tyttö on tosi kova surffimimmi ja mä koitan aina kannustaa sitä osallistumaan Costa Rican national surf tourille. Mutta hän haluaakin mieluumin silarit ja osallistua reef tyttö kisaaan. Ja jos voittaa, niin niin sitten pääsee pyllistelemään reef biksuissa kaikkiin tourin osakilpailuihin.

Ehkäisy ja teiniraskaudet
Costassa on ihan normisettiä että luokalla on kolme 15 vuotiasta tyttöä raskaana samalle pojalle. Ja yksi tytöistä on koulun rehtorin tytär. Voe morjens, siis mä en vaan tajua tätä... Tämä siis koko Costa Ricassa ja täällä maaseudulla on vielä astetta villimpää. Miten ne tytötkään ei tajua pitää itsestään parempaa huolta vaan pilaa elämänsä tolleen. Please, älkää nyt huudelko että mikä lastenvihaaja sä olet kun sanot että vauva pilaa elämän. Teidän kyllä onnellisia perheitä tai pelkkiä äitejä ketkä ovat saaneet vauvan hyvin nuorena. Mutta täällä se vauvan saaminen tarkoittaa 99%:sti sitä että koulu jää kesken ja loppuelämä ollaan kotona lasten kanssa. Koska sieltä ei enää pääse mihinkään koska ei ole koulutusta eikä välttämättä rahaakaan. Ja isät huitelee ties missä. Täällä on myös valitettavan yleistä että miehillä tuppaa olemaan lapsia muidenkin kun oman vaimon kanssa. Ja näistä kyllä tietää koko kylä, mutta niistä ei vaan puhuta.

Stressittömyys, elämä on tässä ja nyt
Costa Ricassa elämä on todellakin tässä ja nyt. Täällä ei märehditä menneitä eikä myöskään jännitetä tulevia. Kaikki tuntuu aina olevan iloisia ja hyvällä tuulella. Työasioista ei stressaa kuin gringot (eli Amerikkalaiset) ja minä. Suunnitelmallisuus ei kuulu ticojen erityisominaisuuksiin. Jos vuokralla asuva tico lähtee esim. matkustamaan 2 kuukaudeksi, hän antaa pois vuokrakämppänsä (kuka nyt vuokraa maksaa jos ei ole kotona). Ja sitten reissataan iloisesti. Uutta asuntoa aletaan miettiä siinä vaiheessa, kun ollaan jo takaisin kotona. Kenellekään ei tule mieleenkään että asumiskuvioit voisi järjestää jo etukäteen. Muutenkin asioiden hoitaminen täällä tapahtuu viime tipassa. Mutta niin kai se tapahtuu usein Suomessakin.

Kun olin itse vielä Suomessa multa kyseltiin usein kuinka kauan aion olla Costa Ricassa, mitä aion tehdä siellä, millon aion tulla pois, onko minulla tyopaikka Suomessa johon palata yms. Vastaus kaikkiin: en todellanaan tiedä ja ei ole työpaikkaa johon palata. Ärsytti tuollaiset kysymykset, mähän olin vasta lähdössä ja olisi pitänyt olla jo suunnitelmat mitä teen Costa Rican jälkeen. Eikä voi vaan mennä ja katsoa mitä tapahtuu. En mä ole suunnitellut elämääni tämän pidemmälle. 

Mulla on uusi duuni! Arvaatteko vaate-
tuksesta mikä työ mahtaa olla kyseessä?
Vinkkinä voin sanoa, että siinä kastuu. Ja
tämä ei siis ole se mun stressaava työ! 

Naimisiinmeno
Naimisiinmeno ei ole kovassa huudossa Costa Ricassa. Jengi lisääntyy kun puput niityllä, mutta kukaan ei mene naimisiin. Suomessa, ainakin mun kaveripiirissäni, naimisiinmeno on on ennemminkin sääntö kuin poikkeus, jos ollaan about kolmekymppisiä ja pitempiaikaisessa suhteessa.

Jos naimisiin kuitenkin mennään ja/tai hankitaan lapsia, niin Costa Ricassa se tapahtuu paljon aikaisemmin kuin Suomessa. Costa Ricalainen kaverini, joka on suunnilleen mun ikäinen, saa kuulla lähes päivittäin kuinka hän on jo ihan liian vanha löytämään miestä tai hankkimaan lapsia. Mulle ei kukaan huutele mitään (vielä?). Ehkä se vaan johtuu siitä että näytän 10v nuoremmalta...

Asuminen, talot, siisteys
Costa Ricassa asutaan pienemmissä taloissa kuin Suomessa. Tosi paljon asutaan myös kimppakämpissä. Ja jos vanhemmat sattuu asumaan samalla paikkakunnalla, niin mikäs kiire sitä on muuttaa pois vanhempien luota. 26v kaverini ja tyttöystävänsä muuttivat juuri pojan vanhempien luo kun palasivat matkustelemasta eikä heillä ole omaa kämppää (eikä rahaa). En tiedä olisiko tämä niin tavallista Suomessa.

Suomessa kaikki on uskomattoman siistiä Costa Ricaan verrattuna. Voi että oli ihanaa tulla Suomeen käymään ja mennä nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Varpaatkaan ei ole heti mullassa kun astuu ulos suihkukopista. :) Kyllä Costa Ricassakin siivotaan ja ollaan siistejä, mutta pölyä ja hämähäkinseittejä ei vaan voi välttää. Ja muita ötököitä joita tulee sisään. Siivoaminenkin tapahtuu eri tavalla. Adrian oli suomenvierailulla avian fiiliksissä pölynimurista. Niitä ei juuri Costassa näe. Täällä vaan luudalla huitaistaan hiekat ja pölyt ovesta pihalle.

Yksi asia mitä on Suomesta ikävä, on suomalainen (tai eurooppalainen) pesukone. :) Suomessa sitä otti ihan itsestäänselvyytenä että white is white, mutta enää ei todellakaan ole niin. Täällä pesuohjelma kestää max 30 min ja jos haluaa päästä tahroista eroon ne pitää käsitellä tarhanpoistoaineella etukäteen. (Tällä hetkellä mulle kyllä kelpaisi ihan mikä tahansa pesukone, mullahan ei ole pyykinpesumahdollisuutta tässä kämpässä)

Tää kaveri asuu mun katolla.

Tavaramäärä
Suomessa kaikilla on kamalasti tavaraa, esimerkiksi vaikka keittötarvikkeita. Kolmen hengen perheeltä tai jopa yksinasujalta löytyy helposti 12 hengen setti sekä arki- että pyhäastioita. Ja tottakai löytyy erilaiset lasit seitsemälle eri juomatyypille. Costassa kellään ei ole vastaavia arsenaaleja, vaikka olisikin rahaa, omaisuutta ja hevosia. Suomessa saatetaan myös nolostella, jos on esim. vieraita ja kaikille ei ole samanlaisia kattauksia. Täällä kukaan ei edes mieti moista. Kunhan kaikilla on joku kuppi syödä ja juoda niin kaikki hyvin.

Illalliset ystävien kanssa
Suomessa normaali kaava illalliskekkereille taitaa olla, että emäntä valmistelee ruuat sekä siivoaa sotkut. Costa Ricassa on ihan normaalia, että enemmän ihmisiä osallistuu ruuan laittoon sekä siivoukseen. Kaikki eivät ehkä kokkaa, mutta pari henkilöä tuo ruokatarvikkeet, joku kokkaa (muut voivat auttaa) ja joku tiskaa. Illallisen pääteeksi keittiö on aina siivottu, mutta ei suinkaan anoastaan emännän toimesta. Suomessa olisi ehkä pieni kynnys laittaa vieraat tiskaamaan.

Mustasukkaisuus
Costa Ricalaiset (miehet) on järkyttävän mustasukkaisia. Naisista en tiedä. Costa Ricalaisen poikaystäväni sai hepulit jopa siitä että pomoni nyt sattuu olemaan mies ja meillä on kahdenkeskeisiä palavereja. Voi hyvää päivää... Tähän ei varmaan tarvitse enää lisätä muuta. 



Oletteko törmänneet samoihn ilmiöihn Costa Ricassa tai muissa latinomaissa matkustaessa? Ja oletteko samaa mieltä? Jäikö jotain oleellista pois?

7.1.2014

Mallihommissa - Sneak Peek


Muistatte ehkä kun muutama kuukausi sitten kerroin täällä blogissa olleeni mallihommissa. Tai sitten ette muista, koska siitä on itseasiassa jo varmaan neljä kuukautta. Pari viikkoa sitten näin itse vihdoin ja viimein kuvia kyseisestä sessiosta. Voi että sitä kauhunsekaista hetkeä kun ei tiedä yhtään onko siellä ollut edes yksi käyttökelpoinen kuva vai pelkkää pas***... :) No ainakaan mun kuva ei ikinä päätynyt Surfer lehteen. Haha. Mut kyllä siellä ihan kelvollisia otoksiakin oli. 

Valmiita kuvia ei valitettavasti voi täällä julkaista koska ne ovat asiakkaan omaisuutta. Tässä kuitenkin pikkuruinen kurkistus kuvaussessioon.

4.1.2014

Super sweet synttäripäivä

Mulla oli pari viikkoa sitten 31v synttärit. Ja ne olikin aivan parhaat synttärit ikinä! Harvemmin tulee syntymäpäivänä juhlittua koko päivää, ja itseasiassa en ole monena vuonna juhlinut lainkaan. Tällä kertaa synttärit kestivät aamusta iltaan ja mulla oli aivan täydellinen päivä.

Avain onnistuneeseen syntymäpäivään on tietenkin lahjojen antaminen itselleen. :) Koska kukas muu nyt tietäisi paremmin mitä juuri sinä haluat. Mun synttäriaamu alkoi ratsastusretkellä, joka oli lahja itseltäni. Olin haaveillut ratsastuksesta tai hepan vuokraamisesta täällä jo pitemmän aikaa ja synttäripäivä oli oiva hetki toteuttaa se. Reilun parin tunnin ratsastus viidakossa ja rannalla herätti henkiin sisäisen heppatyttöni. Olen joskus pienenä käynyt ratsastustuneilla varmaan 10 vuoden ajan, mutta en enää moneen vuoteen. Nyt haluan ehdottomasti alkaa taas ratsastaa enemmän.






Olin ratsastamassa kahdestan oppaan kanssa. En haluunut vahingossakaan millekään aloittelijoiden kierrokselle, missä hevoset vaan seuraa automaattisesti edellistä. No nyt ei ollut siitä pelkoa. Mun hevonen oli nimeltään Luna, ja se olikin juuri kiva heppa. Sain tarkoituksella hevosen jolla on enemmän luonnetta, enkä mitään laiskaa löntystelijää. Normaalisti Luna ei käy turistien maastokierroksilla. Luna ja oppaan hevonen eivät tykänneet lainkaan toisistaan. Luna ei halunnut millään pysyä sen oppaan hepan perässä kun laukattiin ja meidän ekat laukat lähtikin hieman käsistä. Karautettiin Lunan kanssa Pelada-rannan päästä päähän niin lujaa kuin kintuista lähti. Tai siis Luna karautti ja mä yritin epätoivoisesti hidastaa sitä. :)







Ratsastus oli superhauskaa vaikka sainkin rakot käsiini ja takapuoli oli kipeänä varmaan viikon jälkikäteen. Luna oli tosi pirteä ja se aina hyppäsi kaikkien ruohomättäiden ja oksien yli vaikka olisi voinut ihan kävelläkin. Se olisi myös halunnut mennä uimaan kun yritettiin ylittää jokea, joka osoittautui kuitenkin liian syväksi. 

Ratsastus oli niin hauskaa että muutan tän blogin kohta heppablogiksi. :) (Ainakin jos ei saada Guionesille parempia aaltoja.)

Ratsastuksen jälkeen pomoni vei mut synttärilounaalle Living Cafe nimiseen ravintolaan, joka tarjoilee pelkästään luomukasvisruokia. En ollut aikaisemmin käynyt kyseisessä rainvtolassa ja siitä tuli kertaheitolla uusi suosikki(aamiais/lounas)ravintolani Nosarassa. Mähän olen vannoutunut lihansyöjä, mutta kyseisen paikan ruuat ovat superherkullisia, kauniita ja todellakin kokonaisia aterioita ja annoksia eikä vaan eikä vaan “ruokia, joista puuttuu liha”. Taidettiin puhua lounaalla pääasiassa työasioista, mutta eipä sekään haitannut synttäripäivää. Seuraavana aamuna klo 7 olisi valokuvaussessio yhdelle asiakkaalle ja sitä piti vielä suunnitella. Jälkkäriksi sain raakasuklaata.

Living Cafe sisäänkäynti. Kuva täältä.
Hotkaisin ruuat tietenkin ennenkuin kukaan
ehti ottaa yhtään kuvaa. Nämä herkulliset
kuvat Naked Foods facebookista
Living Cafe tarjoilee myös ihania
raakasuklaita! (kuva)

Lounaan jälkeen kävin synttärisurffilla. Aallot ei olleet häävit, mutta surffaus on aina kivaa. Sain synttärilahjaksi aaltoja. Eli siis tutut (ja tuntemattomatkin) lupasivat mulle aina “seuraavan aallon” synttärilahjaksi, eli he eivät melo siihen vaan jättävät sen mulle. Hyvä lahjavinkki muillekin! 


'

Illalla mentiin vielä kavereiden kanssa ravintolaan tacoille ja margaritoille. Sain pienen synttärikakun ja mulle laulettiin. Ei mitään kreisibailausta mutta superkiva ilta ystävien kanssa ja väsyneenä mutta onnellisena nukkumaan.