30.9.2013

Florida trip, osa 2: Miniaaltoja, surffia ja suppia

Olen edelleen New Smyrnassa Adilian, Montyn ja Mayan luona. Nyt ollaan päästy surffaamaankin. Tosi kivaa surffata ihan uudessa paikassa. Florida ei ole mikään varsinainen surffikohde, mutta täällä on kuitenkin kaksi paikkaa, mihin tulee aaltoja: New Smyrna Beach ja joku toinen jonka nimeä en enää muista. Etenkin hurrikaanikaudella, eli juuri nyt, on usein ok surffia. Aallot täällä eivät ole koskaan jättimäisiä, vaan enemminkin pieniä ja nopeita ja kuulemma monet Amerikan parhaista aerial surffareista tulevat juuri tältä seudulta.

Florida beach life.
Pyoraretki rannalle.
Local surf girl.

Surffilaudan vuokrauksessa / lainauksessa kävi muuten niin että jouduin tyytymään kaverini miehen lautaan, joka on ”ison miehen shortti” ja aivan superpaksu sellainen. Varmaan kaksi kertaa paksumpi kuin omat lautani yhteensä. :) Pienellä kelillä se on itse asiassa ihan hyvä lauta näille aalloille, mutta se on mulle kuitenkin niin suuri, että pystyn hädintuskin duckdiveemaan.

Eka surffipäivä olikin mun osalta vähän plääh. Olin odottanu sähäkkää surffia aerial ilotuituksen keskellä, mut jouduinkin surffaamaan miniaaltoja mötkölaudalla longboard pappojen kanssa... :/ No ei se nyt ihan niin huono ollut mut ei missään nimessä hyväkään. Mut tulipahan surffattua ja surffin jälkeen on aina hyvä mieli, vaikka itse surffisessio olisi ollut miten surkea.

Seuraavaan surffipäivään haettin vauhtia ja parempaa keliä New Smyrnan yöelämästä, joka olikin positiivinen yllätys. Täällä on nimittäin päivisin tosi hiljaista, eikä kaduilla suunnilleen näy ketään. Mutta illalla näytti olevan jengiä liikenteessä. Oltiin polkupyörillä liikenteessä. Täällä on aivan ihanaa pyöräillä biitsille tai baariin, kaikki on lähellä ja tiet tasaisia (toisin kun Nosarassa). Saatiin myös ekstra pyörälenkki, kun jouduttiin ajamaan takaisin talolle hakemaan unohtuneet henkkarit. Baariin lähtiessä ei tullut mieleenkään että sellaisia saatetaan kysyä. Meno ja meininki baarissa oli hyvä, mutta ei tietenkään Costan ja reggae iltojen veroinen. :)

Adilian (jolta valitettavasti puutuu puoli paata) kanssa
New Smyrnan yossa.
Rokkibandi.

Seuraavana aamuna herättiin reippaasti surffille 8n pintaan. Keli oli aivan minimini eli about max 2 jalkaa. Kaverini ei jaksanut inspiroitua miniaalloista, mutta mä surffasin tyytyväisenä pari tuntia ja onnistuin saamaan mini tuberidenkin. :) Hyvin pienen sellaisen. New Smyrna on kyllä hyvä paikka surffin treenaamiseen. Täällä selviää tosi vähällä melomisella, eikä surffatessa väsy lainkaan. Jaksaa siis painaa monta tuntia. Paitsi mä en kuitenkaan jaksa koska oon huonokuntoinen...

Surffareita vedessa.
Pinkki surffilauta toimii aina.

Minikeli jatkui seuraavanakin päivänä, joten siirryttiin muutamaa astetta järeämpiin lautoihin. Eli SUPpeihin. On kyllä huvittavan näköistä kun joku tipahtaa supin kyydistä veteen. Ja sitä tapahtui mullekin hyvin monta kertaa. Olin kuvitellut etukäteen että tästä reissusta selviää kastumatta mutta ei todellakaan selvinnyt. Mun ensimmäinen lahtoyritys rannasta oli koomisin ikina. Muistan joskus kuulleeni etta supilla on ihan helppoa meloa aaltojen/vaahtojen yli, kun se on niin iso eika siinä muutenkaan tarvita kun kaksi melan heilautusta kun on jo ulkona. No ei ollut ihan niin helppoa. :) Lensin heti ensimmäisen (mini)aallon tullessa vastaan kyydistä. Parin sukelluksen jalkeen pääsin ulapalle olemalla laudan päälla polvillaan ja melomalla siitä. Adilian strategia ulos melomisessa oli huomattavasti toimivampi. Kuten tavallisella surffilaudalla, eli maataan mahallaan laudan päälla ja melotaan käsilla. Ei tainnut mennä ihan niinkun elokuvissa. 

Pelkkä ympyrän melominen supilla oli äkkiä hallinnassa, joten yritettiin surffata aaltoja. Se olikin hauskaa. Ja taas tuli lenneltyä komeasti laudan kyydistä. Supilla aaltojen surffaaminen oli itseasiassa vaikeampaa kuin longboardilla, shortboardilla tai millään muulla laudalla, millä olen ikinä surffannut. Lauta on niin iso, että se jyrää eteenpäin kuin juna. :) Ihan sama onko edessä ihmisiä, tai aalto menossa oikealle tai vasemmalle, mun suppi halusi mennä vaan suoraan. Bottom turnin tekeminen supilla ei luonnistunut sitten millaan. Sitten keksin, että melan avullahan sen laudan saa ehkä kääntymään. Mutta ei kääntynyt. Ja taas lenneltiin laudan kyydista komeassa kaaressa. Vatsalihakset sai ainakin hyvän treenin seka naurusta, etta tasapainoilusta ja melomisesta. Ja käsi, kun surffin jälkeen piti kantaa lauta takaisin autoon. Suppailusta ei valitettavasti ole kuvia, mutta tässä vidoklippi Asenne supista, ja miten sillä surffataan aaltoja.


Asenne iSUP from ASENNE on Vimeo.

Näihin kuviin ja tunnelmiin New Smyrna Beachilta. Chao!

Rullalaudalla surffaamaan ei ole lainkaan harvinainen
naky New Smyrna Beachilla.
Beach beibet ja rantaleijona :)

21.9.2013

Florida trip, osa 1

Jatketaan surffiretkillä. Tämänkertainen retkin onkin vähän pidempi ja suuntautuu kauemmas kuin edelliset Marbellat ja Barrigonat. Olen Floridassa New Smyrna Beachillä. Ystäväpariskunnallani on täällä talo, ja olen vierailemassa heidän luonaan seuraavat 2 viikkoa. 

Fillarilla beachille.

Tämä ei ole varsinainen surffiloma vaan ennemminkin kaupunkiloma ja loma surffista. Olen ollut täällä 2 päivää ja ollaan shoppailtu (surffikaupoissa tietenkin), syöty hyvin, urheiltu ja hengailtu biitsillä. Mutta nyt ihoa alkaa syyhyttää jo sen verran että huomenna on pakko päästä veteen (tulihan tässä huima 3 päivän surffitauko). En ottanut omia lautoja tänne mukaan. Tykkään niin paljon nykyisistä laudoistani, enkä kestä ajatusta että lentoyhtiö raiskaa ne. Tarkoitus oli siis vuokrata lauta, mutta täällä ei ole lainkaan high performance shortboardeja vuokralla. Kaikkea muuta lasten soft top laudoista SUPpeihin ja kajakkeihin kyllä löytyi. Mutta ei hätää, paikalliset surffipojat on harvinaisen ystävällisiä ja ne on luvanneet lainata mulle lautoja. Raportoin myöhemmin miten laudan vuokraus/lainaus meni vai yrittikö pojat vaan huijata mua (siinä tapauksessa pöllin niiltä parhaimmat laudat). :)

New Smyrna Beach
New Smyrna Beach

Shoppailu on harvinaisen hauskaa, sillä en ole aikoihin ostanut yhtään mitään ja täällä Amerikassa kaikki on I H A N A N halpaa verrattuna Costaan ja Nosaraan, josta on kehittymässä ökyrikkaiden miljardöörien paratiisi. Mopo ei kuitenkaan karannut käsistä, vaan shoppailin maltillisesti pari napapaitaa alesta, lompakon ja vihdoista viimein ne uudet, pienet ja superkevyet evät! En malta odottaa että pääsen testaamaan niitä omaan lautaan. Nämä evät on ehkä liian pienet mun täällä blogissakin esittelemaan Pura Vida lautaan, ja ne onkin tarkoitettu mun toiseen pienempään ja kevyempään epoxylautaan. Haluan päästä surffaamaan omalla laudalla ja uusilla evillä N Y T! Please!

Ostosreissun varsin maltillinen saldo: tiikeripaita, raita-
toppi, lompakko ja Futures F4 TechFlex.
Uudet evät.
Ystäväni tytär Maya (5v) teki mulle hienon inkkarilookin.
Tiikeripaita pääsi myös heti käyttöön.

Vaatekaupoissa kiertely ei okein jaksa innostaa mua, mutta sen sijaan innostuin pikkuruisesta sisustusliikkeestä, joka sijaitsee New Smyrnalla ihan rannan tuntumassa. En edes muista kuinka monessa paikassa ja kenen nurkissa olen asunut toukuun jälkeen, mutta omaa kotia ei ole ollut hetkeen. Tai no olihan mulla hetken Nosarassa, mutta se alkoi tulvia, joten ei ole sitäkään enää. Viimeiset viikot (kuukaudet?) olen asustellut kavereiden nurkissa ja surffikoululla. Kaverit ja tutut (ja tuntemattomat ja kavereiden vanhemmat ja ties ketkä) on kyllä olleet todella ihania ja vieraanvaraisia, mutta täytyy kyllä sanoa että kaipaan omaa kotia mielettömästi. Olisi niin ihanaa saada sisustaa oma pikkukämppä pitkästä aikaa. Hullaannuinkin ihan täysin tässä sisustusliikkeessä ja mulla on päässä vähintään miljoona ideaa mitä haluan tehdä omaan tulevaan (vuokra)kotiini, jonne muutan marraskuun alussa.

sisustusinspiraatiota...



6.9.2013

Marbella surf trip

Hulvattoman Barrigona tripin jälkeen suunnattiin heti sunnuntaina seuraavalle surffiretkelle Marbellaan. Tykkään tästä sadekaudesta, kun kukaan ei tee täällä töitä (ei ole töitä koska ei ole turisteja), vaan kaikilla on yllinkylin aikaa chillailla ja käydä surffiretkillä juuri silloin kun huvittaa.

Marbella-retkellä meitä oli sama kokoonpano kuin Barrigonassa, eli minä, Adrian, Joel ja Danny. Swelli on todellakin ollut hiipumaan päin ja Marbellassa oli pieni keli. Mutta tämä aalto on vieläkin voimakkaampi kuin Barrigona, joten todella hyvä ja hauska aalto mulle jokatapauksessa. Ja pieni keli Marbellassa tarkoittaa kuitenkin over head set waves.

Okei, tää aalto näyttää aika kamalalta. Olosuhteet ei
todellakaan ollet parhaat, mutta ei se aalto onneksi
näin kamalaa ollut kun kuvasta näyttää.

Marbellakin on mulle aika uusi aalto (olen käynyt kerran aikaisemmin), ja mulla kestää aina totuttautua uuteen aaltoon. Varsinkin, kun tietää että kyseessä on vähän hurjempi aalto, mitä on normaalisti tottunut surffaamaan. Mä aina mielellään katselen ensin muutamat setit vedestä ja yritän ymmärtää miten aalto käyttäytyy. Mikä nyt varmasti onkin erinomaisen järkevää. Mutta kun on aikansa istuskellut line upsissa ja vaan katsellut miten kaikki muut (ketkä on surffanneet kyseistä aaltoa kymmenet kerrat) surffaa aaltoja, iskee aina sopiva sisuuntuminen ja adrenaliinipuuska, että mitä hittoa mä tässä vaan istun. Surffaamaanhan tänne on tultu. Siitä onkin sitten hyvä aloittaa surffaus.

Mä tarvitsen aina (vähintäänkin) pienen adrenaliinipuuskan surffatakseni hyvin. Välillä se tulee aalloista itsestään ja jännityksestä (jos on iso keli) ja välillä siitä kun vedessä on pientä kilpailua koska totta kai kaikki nyt haluaa ottaa ne parhaat aallot. Jos on liian löysää helppoa ja löysää oon jotenkin ihan koomassa enkä suunnilleen saa edes melottua aaltoon... :) No Marbellassakin tapahtui alun ihmettelyn jälkeen sopiva herätys ja sainkin surffattua ihan hyvin aaltoja. Vaikka se oli todellakin vaikeampaa kun Guionesilla, koska aallot vaan on niin paljon nopeempia. Tai sit mä vaan oon niin hidas. Mutta oikein kelpo sessio tämäkin. Joku random äijä alkoi vedessä antaa mulle neuvoja ja kannustaa mua menemään kaikkein isoimpiin aaltoihin ja ihan piikkiin mistä aalto ekana murtuu. Normaalisti mua vaan ärsyttää jotkut tuntemattomat jotka alkaa neuvoa jotain (koska ne "neuvot" on lähinnä jotain: "melo melo melo, melo täysiä NYT..." turhanpäiväisyyksiä), mutta kaikesta rakentavasti kriiikistä oon ehdottoman iloinen. Tää tyyppi oli kuitenkin ehdottoman positiivinen kannustaja.

Surffin jälkeen haettiin kookoksia rannalla olevista puista ja juotiin niistä mehut. Ehdottomasti paras palautusjuoma ja virkistäjä minkä tahansa urheilun jälkeen (tai vaikka ei urheilisikaan).

Kookosten poimintaa.
Surffatessa tulee jano!
Paras after surf -juoma. Huomatkaa mun
edellisessä postissa esitelty ihana
ja  tuunattu Asenne Trashed paita. 
Lisää kookosvettä kitos.
Valmistaudutaan kotiinlähtöön.
The crew.

Paluumatka oli myös mielenkiintoinen kokemus, koska eräs seurueen jäsen halusi pysähtyä lehmälaitumen kohdalle keräämään sieniä lehmän pa***sta. Tää oli mulle sen verran erikoinen kulttuurikokemus (en edelleenkään käytä muita päihteitä alkoholin lisäksi), että siihen oli ehdottomasti pakko osallistua. Aidan ali siis lehmälaitumelle ja paskakasoja tonkimaan. En tosin edes tiennyt että minkänäköisiä sieniä ollaan etsimässä. Mulla taisi olla lähinnä mielessä ne vaaleanpunaiset ja ruskeat vaahtokarkkisienet. Niitä, eikä muitakaan sieniä ei kuitenkaan löytynyt.

Eikä myöskään nähty kilpikonia, joita käytiin kurkkaamassa Ostionalilla myöskin paluumatkalla. Tai no nähtiin me yksi kuollut, jolta korppikotkat olivat syöneet silmät päästä. Näin myös kilpikonnan munia, ja ihmettelin että kuka ne on kerännyt ja miksi, koska luulin että Ostionalilla nimenoman suojellaan kilppareita. Ja niin suojellaankin, mutta suojeluprojektin rahoittamiskeksi ihmiset keräävät osan munista myyntiin (syötäväksi), jolla siis rahoitetaan loppujen munien ja kilppareiden suojelu. Hmmm...



Kuollut kilpikonna. Huomaa jalka kuvan yläreunassa.
Nämä kilpparit ovat aika isoja. 
Sienestämässä...

5.9.2013

Beach workout

Tehtiin Adrian kanssa aivan tappava treeni viime viikolla. Treeni ei kyllä tehdessä tuntunut kovin rankalta (eikä varmaan ole rankka sellaisille, ketkä muutenkin treenaavat jalkoja). Mutta surffareille, jotka vaan makaavat mahallaan ja melovat ympyrää päivät pitkät, tämä oli tiukkaakin tiukempi. Oltiin molemmat pari seuraavaa päivää niin kipeenä, että hyvä kun pääsi sängystä ylös.

Tässä treeni:

Alkulämmittelynä hölkkää (paljain jaloin rannalla) 15-20 min. Otettiin myös yksi noin 200 m. spurtti juuri ennen voimaa.

Voima:

3 eri liikettä, 3 kierrosta.
Liikkeet:
- Jumping squats 30kpl
- Riippunta puun oksasta ja jalkojen kannattelu vaakatasossa 30 sek.
- Punnerrukset 30 kpl.

Loppuverryttelynä hölkkää 15min. Surffaus oli seuraavana päivänä täyttä tuskaa. Surffasin ehkä 20 minsaa ja raahauduin tuskissani rannalle venyttelemään. Täytyy ehkä treenata jalkoja vähän useammin.

Oksalla riipunta. Kädet saa pitää myös
suorana.
Seuraavan päivän pikasurffi. Surffasin ehkä 5 aaltoa, jonka
jälkeen oli pakko mennä rannalle makaamaan...  
...ja venyttelemään.

3.9.2013

Barrigona surf trip

Barrigona on semisalainen surfbreikki noin 40 minsan päässä Nosarasta. Tai ei sen olemassaolo ole mitenkään salaista, mutta sinne on todella vaikea löytää jos ei ole aiemmin käynyt siellä. Olen käynyt Barrigonassa kerran aikaisemmin reilu vuosi sitten ja viime perjantaina mentiin uudestaan Adrianin, Joelin ja Dannyn kanssa.

Muutama muu kaveri Nosarasta oli ollut Barrigonassa juuri edellisenä päivänä ja nähtiin heiltä mageita kuvia kliineistä overhead tuubeista. Sellaisia siis lähdettiin hakemaan. Tosin meillä oli tiedossa että swelli oli taas hiipumaan päin. Mutta Barrigona on aina paljon voimakkaampi aalto kuin Guiones, joten hyvää surffia olisi varmasti luvassa.

Barrigona meidän retkeä edeltävänä päivänä.
(kuva: Diego F F Photography)
Barrigona meidän retkeä edeltävänä päivänä.
(kuva: Diego F F Photography)

Aamulla siis aikainen herätys 6lta, laudat auton katolle ja menoksi. Sateiden ja mudan takia jouduttiin jättämään auto noin vartin kävelymatkan päähän rannasta. Barrigona on aivan superkaunis ranta ja todellakin vierailun arvoinen paikka myös ei-surffareille. Ranta on aika pieni eikä siellä ole mitään ravintoloita tms. muutakaan rakennettua. Mutta puiden katveessa on hyviä varjopaikkoja ja pienessä vesiputouksessa voi pestä suolaveden pois iholta surffin tai uinnin jälkeen.

Aalto oli todellakin pienempi kuin edellisenä päivänä, mutta vuoroveden noustessa saatiin myös isompia settejä. Mulle Barrigona voimakkampana aaltona on joka tapauksessa todella kiva ja haasteellinen aalto Guionesin jälkeen. Ja selkeästi pojatkin tykkäsi siitä sillä viihdyttiin kaikki vedessä yli kolme tuntia. 

Biknit tiukalle ettei aalto syö niitä
mennessään.
Joel, Danny & Adrian.
Barrigona.
Adrian surffaa. 
Kyllä mekin saatiin vähän tuubeja! 


Surffin jälkeen innostuttiin sekoilemaan rannalla ja hypittiin voltteja alamäkeen hiekalla. En ollutkaan tehnyt voltteja sitten kesäkuun kun olin vielä Suomessa, joten se oli superkivaa! 

En ole vieläkään nähnyt Barrigonaa parhaimmillaan (sopiva offshore ja 5+ feet), mutta se on silti yksi mun suosikkiaalloista. Se on aika voimakas aalto, mutta kuitenkin turvallinen koska se murtuu aika lähellä rantaa ja on beach break. Nyt alan kyttäämään sääennusteita joka päivä, milloin Barrigonaan osuu tuubikeli.

Surffin jälkeiset sekoilut...
Bäkflip än-yy-tee NYT!

Vesiputous
Life is hard. Pura Vida!

2.9.2013

Sadepäivän kotitreeni

Kotitreenit ei todellakaan ole mun juttu. Ainakaan yksin tehtävät. Se on tullut harvinaisen selväksi tässä viimeisten parin kuukauden aikana. Suomessa en ikinä harrastanut kotitreenejä (paitsi ehkä äärimmäisessä hätätilassa, jos ei ollut aikaa mennä jumppasalille jossa oli aina seuraa ja muutenkin täydelliset puitteet treenaamiseen). Täällä olen tehnyt näitä kotitreenejä tai jumppia aina toisinaan ja vaatii kyllä tahdonvoimaa että saa pakotettua itsensä tekemään täysillä koko treenin läpi.

Pari päivää sitten tein kuitenkin kotona minitreenin. Olisin halunnut mennä surffaamaan tai edes juoksemaan rannalle, mutta kaatosade pakotti pysymään sisätiloissa. Tai siis kuistilla.

Tällainen minitreeni tuli tehtyä. Tarkoituksena oli lähinnä hengästyä, vetää täysiä ja treenata vähän vatsoja.

30 sekuntia kutakin liikettä ja 10 sek tauko/siirtyminen. 9 kierrosta:

- 30 sek. hyppynaru 
- 30 sek. burpees
- 30 sek. voima

Voimassa oli joka kierrokselle eri liike, ja liikket olivat:
- linkkarit
- linkkarit jalat haarassa
- linkkarit kerässä
- linkkarit vuorojaloin
- pito kuppiasennossa
- pito kaariasennossa
- lankkupito kyljellä
- lankkupito toisella kyljellä 
- mountain climbers

Varusteet: joogamatto ja hyppynarun virkaa toimittava
leash. 
Keksin/suunnittelen omat treenini aina itse, mutta ne
täytyy ehdottomasti kirjoittaa ylös ennen treenin aloitusta.
Muuten alan lusmuilemaan ja skippaan puolet liikkeistä
tai vaihdan inhokit johonkin kivempaan... 
Treenin jälkeen...


Väliaikaismajailua luksustalossa ja paras surffipäivä ikinä

Meidän oma pieni ja suloinen kämppä on alkanut tulvia. Oikein kivaa. Tai siis ei. Meille tuli korjaajakin, joka "korjasi" keittiön ja kylppärin viemärit yms. tekemällä avo-ojan pihalle(?!?). No siitä ei yllättäen ollut paljoa apua, joten jouduttiin evakkoon.

Onneksi kaverillani Juliella oli sopivasti huone vapaana omassa talossaan. Ja saatiin muuttaa sinne. Julielle muuton jälkeen ei ole todellakaan ollut ikävä vanhaa kämppää. Julien talo on vieläkin lähempänä rantaa kun edellinen ja aivan superluksus. Uima-allas, ihana keittiö, monta riippumattoa ja kaikki mitä nyt suinkin voi unelmakämpältä toivoa. Loistavaa. Ollaan nyt asusteltu Juliella pari viikkoa, mutta kohta pitää löytää uusi paikka koska Julie lähtee kahden kissansa kanssa takaisin New Yorkiin. 

Tässä pieni kuvaesittely Julien talosta.

Sisäänkäynti
Sisäänkäynti. Takakuistilla tuulettumassa mun Asenne-
suosikit!

Talo koostuu päärakennuksesta ja kahdesta pienemmästä
bungalovista. Kaiken keskellä on uima-allas.


Mun makuuhuone päärakennuksen yläkerrassa. Kaiteen
yli näkyy alakerran kirjastohuone.
Raput yläkerran makuuhuoneeseen.
Riippumattoja löytyy joka nurkalta!
My babies.
Gettin ready for beach.

Päivät onkin mennyt aika tehokkaasti uutta kotia ja työtä etsiessä ja tietenkin surffatessa. Täällä vallitsee edelleen pieni keli, mutta välissä saatiin oikein mukavaa, "jopa" 5-6ft surffia. Mulla oli myös pari päivää sitten paras surffipäivä E V E R. En osaa edes kuvailla sitä sen kummemmin, mutta kaikki oli vaan täydellistä. Sekä aamulla että iltapäivällä. Hyviä aaltoja, ei liikaa ruuhkaa, mutta kuitenkin hyvää ja inspiroivaa seuraa vedessä (kuten hyviä mimmisurffareita ja komeita miehiä, haha...), saat napattua kaikki aallot mihin yrität ja tehtyä jotain käännöksiäkin. Ja sellanen mahtava fiilis, että tuntee olevansa paras surffari vedessä. Huom, siis tuntee olevansa, en todellakaan oikeasti ole. :)  Mutta pääasia että on hauskaa ja tuntuu siltä että osaa jotain ja kaikki menee hyvin. Loistavaa. Tälläisistä surffipäivistä ei tietenkään ole mitään todistusaineistoa. Koska jos on kamera mukana, niin ne ei varmasti olisi yhtä täydellisiä. Ja sekin teki vielä surffipäivästä entistä paremman, sillä kun tulin auringon laskiessa pois vedestä Julie oli rannalla hurraamassa että hitto sä surffasit hyvin. Ja siitähän onkin hyvä siirtyä kotiterassille viinilasilliselle.