29.6.2013

Uusi koti

Tässä on mun uusi koti! Pikkuinen yhden huoneen + kylppärin minitalo. Lisäksi on pieni kuisti, jossa tosiaan oli odottamassa Adrianin lupaama riippumatto. Ja smoothie blenderi odotti keittiössä! Käytiin eilen vielä ostamassa mulle vaatekaappi, joten nyt oon ihan virallisesti kotiutunut kun sain viimeisetkin tavarat purettua matkalaukusta.

Koti ulkopuolelta 
ja sisältä, vähän sotkusta....
huomaa tonttulakki vaatekaapin päällä :)
Kokkailua. Olin aluks ihan pulassa kaasuhellan kanssa,
koska löin peukaloni naulaan ja se oli niin kipee etten
pystynyt käyttämään sytkäriä enkä saanut hellaa päälle...
Hammockissa. Taustalla meidän mangopuu ja sen vieressä
kasvaa myös limepuu!
Fillarilla biitsille. 

Päivät on mennyt aika lailla surffatessa ja illat nukkuessa. Yhtenä iltana mentiin Ostionalille katsomaan kilpikonnia, jotka tulee täyden kuun aikaan rantaan munimaan. Ostional on kuuluisa kilppariranta ja siellä saattaa olla satojakin kilpikonnia yhtä aikaa. Ja kuulemma lokakuussa "kilpikonnasesongin" aikana kaikki kilpparit ei mahdu edes rannalle, vaan ne raukat vaeltaa jopa Nosaran jalkapallkentälle saakka. No nyt ei näkyny konnan konnaa. Mutta nähtiin kuitenkin iljettävän liero käärme keskellä tietä.

Vissiin joku anaconda...

26.6.2013

Samara surf trip

Viime viikolla oli International Sunring day. Mentiin Agua Tibian poikien ja asiakkaiden kanssa naapurikylään Samaraan pienelle surf tripille. Samara ei ole varsinainen surffikohde, mutta joskus sinnekin osuu swelli ja ihan mukavaa surffattavaa aaltoa. Samarassa oli expression session surf kisa, jossa Agua Tibian pojat edusti ja vei 1 ja 3 sijat!








20.6.2013

Jaco/Hermosa trip

Saavuin maanantaiaamuna Costaan ja lähdettiin heti Adrianin kanssa pienelle Jaco/Hermosa tripille. Jaco on parin tunnin ajomatkan päässä San Josesta oleva surffikaupunki. Täällä on sadekausi jo meneillään ja kaikkialla on ihan vihreää.

Playa Hermosa.
Vihreät maisemat.
Krokot vaanii joessa.

Jacossa tein varmaankin uuden ennätyksen siinä, miten nopeasti lentokoneen laskeutumisen jälkeen voi olla surffaamassa. Siihen meni kaksi tuntia. Ajettiin suoraan Playa Jacolle. Purin laudan lautapussista ja kaivoin toisesta laukusta bixut, Adrian kävi jostain naapuritalosta hakemassa vahaa ja lainaamassa leashin. Ja eikun veteen. Playa Jaco on mukava beach break, ja aallot oli pieniä. Surffattiin parisen tuntia kunnes kaikki allot alkoi olla closed out.

Playa Jaco
Playa Jaco
Playa Jaco

Jacon jälkeen jatkettiin Playa Hermosaan. Hermosa on vähän kovempi breikki ihan Jacon vieressä. Majoituttiin johonkin hostelli/hotelliin. Sopivampaa tidea odotellessa koitettiin tasapainoilla slack linella ja käytiin morjenstamassa Costa Rican surffimestaria ja Adrianin kaveria Gilbert Brownia. Mä tosin vedin sikeitä sohvalla kun pojat vaihoi kuulumiset. Iltapäivällä surffattiin Playa Hermosaa. Aallot oli edelleen pieniä, mutta kyseessä oli todellakin kovempi breikki kun edellinen Jaco tai koti-Guiones. Aallot oli itse asiassa tosi hyviä! Ja tuubeja! Munkin piti saman tien lopettaa nynnyily. Siellä oli sen verran paljon ja kovia surffareita vedessä, ettei kehdannut jänistellä ja olla menemättä jos oli oma vuoro. Ja olikin paljon paremmat surffit kuin aamulla. Surffattiin ihan pimeän tuloon saakka. 

Playa Hermosa
Playa Hermosa
Playa Hermosa
Mä + Costa Rican surffimestari Gilbert Brown :) 
Tää näyttää ihan vakaalta...
tasapainoilua...
Illalla syötiin meidän hostellipaikan ravintolassa aivan järkyttävän hyvää tonnikalaa. Se ruoka oli niin hyvää, että olis melkein jo pitänyt arvata että jotain on kuitenkin pielessä. Sain nimittäin ruokamyrkytyksen ja nyt onkin mennyt pari päivää vesssanpönttöä halaillessa. :/
 

16.6.2013

Mitä haluaisit jatkossa lukea surflovereggaessa?

Heippa ja terkut Frankfurtista. Mulla on täällä 12 tunnin stoppi ja kulutan aikaa surffaamalla netissä ja vaeltelemalla ympäri lentokenttää. "Enää" 3,5 tuntia boardingiin. Olen tässä myös miettinyt uudistaisinko blogia taas jotenkin ja miten. Olen saanut viimeaikoina jonkin verran viestejä, joissa on ollut kommentteja ja toivomuksia blogin sisällöstä. Kiitos niistä!

Toivottu on esim. surffiin tekniikkavinkkejä, enemmän postauksia ja samaan malliin jatkamista. Postauksia pyrin jatkossakin tekemään pari kertaa viikossa. Aiheissa on lähitulevaisuudessa varmasti omia surffikokemuksia pitkän tauon jälkeen (apua, osaankohan mä enää....) ja juttuja Costa-elämään sopeutumisesta. Tekniikkavinkkien antaminen tuntuu tällä hetkellä siltä, että tarviisin ennemmin jonkun toisen antamaan vinkkekä mulle. Mutta ehkä niitäkin tulee kunhan pääsen taas vauhtiin. Voisin ainakin tehdä surffivinkkipostauksen aloittelijoille. Löytyykö sellaisesta kiinnostuneita lukijoita? Haluaisin myös löytää jonkun tosi hyvän ja mahdollisesti kisaavan surffitytön haastatteluun.

Kysynkin nyt teiltä, ihanat lukijat, mitä haluaisitte jatkossa lukea SurfLoveReggaessa? Kaikki ideat ja toivomukset otetaan mielellään vastaan! Ideoita voi heitellä tämän viestin kommentteihin sekä myös mun meiliin: tiina.k.koponen(at)gmail.com
Jee, ihan kohta pääsee surffaamaan. Fiilistelen täällä lentokentällä ja kattelen viime kesän kuvia. Sunnuntai-tiistai ennuste näyttää pieneltä, eli mulle juuri sopivalta! Nyt vaan toivotaan että Pura Vida lauta löytää ehjänä perille. 

Viime kesänä Guionesilla. Kuvan bixut on muuten
parhaat surfbikinit ikinä. Tai siis oli, nyt on päässy jo
räpsähtämään...
Näyttää just sopivalta mulle. Saavun sunnuntaiaamuna
San Joseehen. Sieltä ajetaan Nosaraan ja saatetaan
matkalla pysähtyä Jaco/Hermosassa surffaamassa
+ ostoksilla.

Ilman säätöä ei muuten tämäkään matka alkanut. Olin totaalisen unohtanut selvittää, että pääseekö Costaan pelkällä menolipulla. No ei pääse. Ilman poistumislippua ei ainakaan saanut chekkautua Condorin tiskillä Frankfurtissa. Ostin sitten San Jose - Santo Domingo lipun syyskuulle. Tää oli aika paniikkiratkaisu, kun yritin siinä pikaisesti arpoa et missähän mahdollisimman lähellä olisi surffikeliä silloin (ja ei sadetta). Ei mitään hajua mikä on surffin tilanne ja sateet Dominikaalisessa syyskuussa, joten saa nähdä tuleeko tuota lippua käytettyä. 

Mut sehän on vaan rahaa. Pura Visa! Sen jälkeen marssin tax free shoppiin ja ostin ensimmäistä kertaa elämässäni aidot Ray Banit. Nyt on hyvä mieli. :)








14.6.2013

Surffityttöjen haastatteluja, osa 3: Steffi

Kolmantena tyttönä surffarihaastattelupenkkiin pääsee Stefanie Hagelstam. Steffi on paitsi surffari, myös supersporttinen crossfit treenaaja, pt, liikunnanohjaajaopiskelija ja suositun Steffit treeniblogin kirjoittaja. Mä olen Steffit blogin suuri fani, se on aina ihanan piristävää ja inspiroivaa luettavaa! Takuuvarma lenkkimotivaation sytyttäjä lokakuun harmaudessakin. :)

Ja koska Steffi treenaa kovaa out of the water, niin tämä tyttö varmasti treenaa kovaa myös surffilaudan päällä. Eli juuri sellainen surffityttö, joita mä arvostan!

Steffin haastis, olkaa hyvä:

1. Millainen on surffihistoriasi? Kuinka kauan ja paljon olet harrastanut surffausta? Testasin surffausta ensimmäistä kertaa Australiassa vuonna 2010. Tarkempi paikka oli Sydneyssä, rannalla nimeltä Cronulla. :) Tämän jälkeen olen reissannut aaltojen perässä niin paljon, kuin mahdollista.


2. Miten innostuit surffista? Se oli niin rajua. Pidän haasteista ja koska surffaus ei todellakaan ollut (ole) helppoa, into kehittyä oli suuri. Ja ei sitä tarvitse yrittää kertoa, se tunne kun laudan päällä pysyy ja aalto vie sinua eteenpäin on parhaita tunteita elämässä – surffaaja sen tietää :) 

3. Missä kaikissa paikoissa olet käynyt surffaamassa? Olen käynyt Ausseissa kahdesti, Portugalissa kolmesti, Ranskassa kerran, Englannissa kahdesti, Kanariansaarilla kerran. Englanti on ollut lemppari, uskaltaisin väittää!

4. Onko muusta urheilusta hyötyä surffiin? Ehdottomasti! Näkisin suurimpina fyysisinä haasteina surffauksessa tarpeeksi suuri voimantuotto melonnassa ja itse kunto (kestävyys) ja hapenottokyky. Näitä ominaisuuksia voi vahvistaa esim. kuntosalilla. Henkisiä haasteitakin tottakai on ja näiden kanssa kamppailen ehkä eniten.

5. Kun surffaa pitkän tauon jälkeen, lihakset kipeytyvät usein etenkin olkapäistä, käsistä ja yläselästä. Miten itse selätät tämän jumituksen: pidätkö pari päivää taukoa, surffaatko kevyemmin, menetkö hierontaan vai jotain muuta? Hyvä kysymys, minunkin olkapäät ovat melko kipeänä kun surffaan tauon jälkeen. En pidä kuitenkaan taukoa silloin – uskon, että itse surffaaminen auttaa tässä. Venyttely, hieronta ja jooga ovat todella hyviä tapoja myös saada yläselkää enemmän auki.



 6. Onko sinulla oma surffilauta? Minkälaisella laudalla surffaat? Minulla on kaksi lautaa. Seuraavaksi haluan shortboardin. Pienempi lautani on 6¨6 ja erittäin pinkki :)

7. Oletko koskaan loukkaantunut surffatessa? Miten? Haavoja olen saanut eväistä… Ei sen vakavempaa!

8. Mitä teet jos joku droppaa eteen? Ei ole tullut vastaan, mutta jos droppaaja on aloittelija, ei asia vakava ole. Joskus olen joutunut hieman kokemaan paikallisten surffajien huonoa asennetta (lokalismi). Se on harmi, mutta yritän näyttää arvostuksen olemalla mukava ja katsoa etten itse ikinä droppaa eteen. 

9. Mikä on paras surfvinkki jonka olet saanut ja joka on auttanut sinua eniten surffauksen opettelussa?
Hmmm, minulla on ollut monta hyvää opettajaa matkan varrella. Ehkä tärkein on se, että vaikka olosuhteet olisivat joskus erittäinkin huonot, pitää mennä veteen. Joskus se voi olla yhtä taistelua (lue: helvettiä), mutta kokemuksen jälkeen ollaan taas parempia surffaajia. Opin jotakin joka kerrasta kun olen vedessä. Hyvä opettaja on myös sellainen, joka patistaa aaltojen taakse vaikka isot aallot kuumottavat.



10. Miten pidät surffilaudat ehjänä lentokoneessa? Ikuinen surffaajien ongelma… Kassi täyteen pyyhkeitä ja vaatteita!

11. Onko surffaus vaikeaa? Kuinka kauan sinulta kesti, että opit surffaamaan? Kyllä se minun mielestäni on, mutta jos senkin lajin haluaa oppia niin sen oppii aivan varmasti. Olisin niin iloinen, jos Suomessa olisi hyviä aaltoja. Harjoittelisin joka päivä… Pääsin laudalle seisomaan ensimmäisellä kerralla, joten vaikka se on vaikeaa niin kehitys on usein nopeaa. 

12. Voiko surffia mielestäsi treenata kuivalla maalla? Miten? Treenaatko itse? Voi. Jooga juuri on tunnettu surffajien apuväline. Aurinkotervehdyksessä (jooga-sarja) on samankaltaisia vaikutteita, kuin laudalle nousu (tahti on tosin paljon hitaampi joogassa). 

Tiina: Surffissa tarvittavia lihaksia voi vahvistaa myös salitreenillä ja täältä löytyy Steffin surffausta vahvistava salitreeni.

13. Millainen on paras outfit surffaukseen? En ole ikinä surffannut bikineissä, joten haluan paikkaan, jossa voin sen tehdä. Paras outfit on ohut kokopitkä märkäpuku. 


14. Kuka on suosikkisurffarisi? Julian Wilson, hmm, miksiköhän haha! Seuraan instagramissa monta surffaajaa. Yksi uskomaton surffivalokuvaaja on Clark Little (@clarklittle).

15. Oletko törmännyt surffissa lokalismiin? Missä ja millä tavalla? Tuliko turpaan vai jouduitko vain luikkimaan takavasemmalle ja jättämään aallot paikallisille? Silloin tällöin, kirjoitin tästä hieman kysymyksessä 8. Nöyryyttä pitää olla, mutta kohtuus kaikessa. Kaikilla on oikeus olla aalloilla.

16. Millainen on täydellinen surfpäivä? Oh. Aurinko, läpinäkyvät “crystal clear” aallot, jotka ovat tarpeeksi pieniä ja paljon istumista aaltojen takana hyvän ystävän kanssa. En voi edes puhua tästä enempää tai varaan liput taas jonnekkin. Minneköhän menisin…

17. Aurinko ja suolavesi tekevät hiuksista helposti kuivat ja takkuiset. Miten pidät ihanan pitkät hiuksesi hyvässä kunnossa myös surffiolosuhteissa? Tukkani menee aina niin takkuun… Mutta surffaan lähes aina tiukassa letissä, näin tukka ei mene liian takkuun. Kun harjaan tukkaani, käytän jonkinnäköistä öljyä selvittämiseen :) En kuitenkaan pese tukkaani niin usein, pari kertaa viikossa vain. 


18. Mikä on parasta surffarimiehissä? Auringon vaalentama surffitukka, hyvät pakarat vai joku muu? :) Hahah, hyvä kysymys! Kaikki, olen aika heikkona surffaajiin… Sanotaanko, että eniten iskee se asenne, joka surffajilla on. Se on sellainen aussimainen rento asenne. Vähän sellainen että “everything’s gonna be allright” :) Fyysiset ominaisuudetkin tottakai eivät ole pahitteeksi ;)

19. Mikä on parasta surffissa? Kyllä ne unelma-olosuhteet ja oikea seura on se paras. Elikkäs hyvä ystävä, jonka kanssa hengailen aaltojen takana, kristallinkirkkaat aallot ja itsevarmuus aalloilla. Se tunne pitkän surffisession jälkeen on myös ihana – kylmä olut ja päivettynyt iho, aij että.

20. Mikä on seuraava surfkohteesi? Ajattelin viettää kuukauden Indonesiassa, ehkä Balilla kesän jälkeen. Tästä pitää tosin vielä keskustella pomoni kanssa, heheh. Voisitko suositella jotakin paikkaa Indonesiassa?

Tiina: Balilla suosittelen ehdottomasti Asenne surf camppia. Surfcamp on superkätevä jos ei tunne spotteja, ja muutenkin jos on lyhyehköllä lomalla ja hauluaa ottaa kaiken irti surffista ja nähdä ja surffata eri spotteja mahdollisimman vähällä säädöllä. Camp sijaitsee Canggussa, josta pääsee tunnissa autolla tosi monelle spotille ja lähispoteille voi kävellä.

Mun suosikkiaaltoja Balilla on olleet Kedungu ja Balian. Kedungussa käytiin usein Asenne campilla. Balianilla olen käynyt vain kerran, mutta se jäi hyvin mieleen. Surffasin silloin longboardilla enkä osannut oikein vielä surffata. Kaikilla muilla vedessä oli shortit, niin sain helposti minkä vaan aallon, kun pystyin napsimaan aaltoja paljon taaempaa kuin muut.

Kiitos paljon Steffi haastattelusta! Musta on niin ihanaa lukea näitä muiden surffareiden stooreja. Tulee aina hyvä fiilis ja hilitön hinku aalloille. Ihanaa kesää Steffi ja oikein mahtavaa Indosurffia syksyllä! Mä tietenkin toivon paljon surffipäivityksiä Steffit:iin aina surffireissujen jälkeen!

Kuvat: Steffi

11.6.2013

Vipo viikko Suomessa: jumppaa ja asioiden säätämistä

Viimeisiä päivä viedään Suomessa. Tässä on ilmaantunut yllättävän paljon lähtökiireitä ja kaikkea säätämistä. Miten sitä aina huomaa viime tipassa, että passi on menossa vanhaksi, pankkikortti pitää uusia ja vakuutuksetkaan ei ole ajan tasalla. Ja miljoona muuta juttua. Mäkun olin suunnitellut, että viimeiset viikot Suomessa olisi vaan rentoa lomailua, mutta nyt on saanut juosta kieli vyön alla joka paikkaan ja soittaa miljoona puhelua. Ja siitä tulikin mieleen, että puhelinliittymäkin pitää vaihtaa.

Passi check, eli tärkein on jo.  Vielä on silti monta
juttua, mitä pitää tehdä ennen lähtöä.

Asioiden säätämisen ohella olen heilunut jumppasalilla. Se on isoin asia, mitä mulle tulee Costassa ikävä. Normaalisti surffilomaan valmistautumiseen kuuluu mulla uintitreeni ja ekstraselät jumppasalilla (en käy kuntosalilla mutta teen lihaskuntoa telinevoikkatreenien yhteydessä). Tällä kertaa en ole tehnyt niitä. Vapaauintitreenistä on ehdottomsti apua surffimelontaan, mutta nyt olen halunnut käyttää kaiken treeniajan vain ja ainoastaan niihin juttuihin joista tykkään eniten! Eli voltteihin. Tein muuten eilen ensimmäistä kertaa ikinä kolmoisvoltin (trampalta volttimonttuun). Se oli mahtavaa!

Mulla on hyvin harvoin kamera jumppasalilla mukana, mutta löysin pari treenikuvaa viime kesältä. Tältä se suurinpiirtein näyttää. Nojikset eli eritasonojapuut on mun lemppariteline ja treenaan niillä melkein joka kerta kun olen voimistelemassa. Sen sijaan mä puomilla on todella harvinainen näky. Puomi on mun inhokki enkä kovin usein vapaaehtoisesti kiipeä puomille. Tuo jalannosto on suunnilleen vaikein liike mitä uskallan nykyään tehdä puomilla. :)

Jättiläinen lemppariteline nojiksilla.
Tää ei tainnut mennä ihan putkeen...
Puomi ja mä ei olla parhaita
kavereita. Jalannoston uskaltaa
just ja just tehdä...



Jumppasalitreeni on paitsi superhauskaa, se tuottaa myös tulosta. Kokeilin eilen teeneissä kesän to-do listallakin olevaa press to handstandia ja sehän meni oikein nätisti! Enkä ole edes harjoitellut kyseistä liikettä pitkään aikaan (enkä ole oikestaan ikinä uskonut että voisin päästä kyseisen liikkeen). Piian joogalla on selkeästi ollut vaikutusta asiaan. Jes! Kunhan pääsen Costaan ja harjoittelen pressiä lisää, voin tehdä press to handstand postauksen ja treenivinkkivideon tänne blogiin (erityisesti Markolle!).

Nyt takasin jumppasalille ja niin monta volttia kuin lauantaihin mennessä ehtii! Lauantaina matkustan Helsinkiin ja sunnuntaiaamuna lähtee kone.

Loppuviikosta tulee kolmas suffityttöhaastis tosi sporttisesta ja kovaa treenaavasta mimmistä, joka on myös innokas surffin harrastaja. Ja seuraavan kerran postaan Costa Ricasta!

9.6.2013

Surffityttöjen haastatteluja, osa 2: Miina

Jatketaan surffityttöjen haastatteluja. Arvasin, että tykkäätte näistä! Ensimmäinen, eli Jonnan haastettelu on ollut yksi blogin suosituimmista jutuista. Jos se on jäänyt välistä, niin käypä lukemassa täältä. Toisena haastateltavana on Australiassa asuva ja surffaava Miina Björninen. Miina on aika tuore surffari, mutta aivan superatleetti (ja esim. telinevoimistelun ja team gymin Suomen mestari). Kaikki edellytykset siis kehittyä huippusurffariksi! Mä olenkin ihan varma että Miina on viimeistään vuoden päästä ihan Suomen paras surffari (Yhdessä Jonnan kannsa. Mä oon sit 3. paras, hehe). :D

Ja tässä Miinan haastattelu:

1. Millainen on surffihistoriasi? Kuinka kauan ja paljon olet harrastanut surffausta? Surffasin ensimmäisen kerran viimevuonna Australiavisiitillä, jolloin otin kolme surffituntia ja surffasin omatoimisesti noin viikon verran päivittäin. Tänä vuonna tuli muutto Australiaan ja olen nyt surffannut kolme kuukautta.

2. Miten innostuit surffista? Se vaan tuntui omalta jutulta. Pidän lumilautailusta ja ym. ”fysiikkalajeista”, joissa pääsee testaamaan rajoja. Surffaus on iso osa aussikulttuuria, joten pakkohan sitä oli kokeilla edes turisteilumielessä – ja koukkuun jäin.

3. Missä yleensä surffaat ja kuinka usein? Surffaan Australian itärannikolla (New South Wales) 3-5 kertaa viikossa säiden ja työkiireiden mukaan.

4. Mikä on suosikki surfspottisi? Shorttilla surffatessa mieluisin on tuttu ja turvallinen kotiranta eli North Beach. Se on beach breik leftillä että rightilla. Isoilla keleillä suojaisan Bellambin point break on ykköspotti. Sen hitaat aallot sopivat parhaiten lonkkarille. Siellä voi surffata mahtavan pitkää rightia.

Farm. 1,5 kuukauden surffikokelaana leftin ja rightin
valitseminen on vielä hakusessa. Righti löytyy default-
asetuksista... (T: kuulostaa hyvin tutulta alussa, mut äkkiä
sitä oppii näkemään paremmin mihin suuntaan kantsii mennä)

 5. Mitä muuta urheilua ja liikuntaa harrastat? Tällä hetkellä harrastan vinyasa flow joogaa, kiipeilen, lenkkeilen ja koripalloilen suht säännölllisesti. Tanssia (nyky ja street) ja tankotanssa on myös tullut vuoden sisällä harrastettua. Pohjana on pitkä telinevoimistelutausta, joka on kyllä iso apu monessa harrastuksessa.

6. Surffi on tietenkin parasta aurinkoisella säällä. Kuinka onnistut välttämään palamisen auringossa? Voimakas auringonpaiste ei ole valitettavasti ole takuu lämpimästä, joten märkäpuku on erittäin hyvä aurinkosuoja monen kuukauden ajan. 30 kerrointa iholle ja sinkkiä poskiin ja nenään. Lämpimällä säällä surffipaita eli rasher suojaa myös hyvin.

7. Onko sinulla oma surffilauta? Minkälaisella laudalla surffaat? Tällä hetkellä olen enimmäkseen surffannut lainaamallani 7’ mini malilla ja ensimmäisellä omalla laudallani, shortilla (6’3 x 18'/4" x 2'/4"). Shortin käyttö on lisääntynyt entisestään varsinkin nyt, kun uskaultauduin sille tarpeeksi isoihin ja nopeisiin aaltoihin. Lisäksi ostin juuri käytetyn 6’4 fish -laudan vähän loivempiin aaltoihin sekä ostimme mieheni kanssa yhteiseen käyttöön 7’8 mini malin ja 8’4 lonkkarin.

8. Millaisia tavoitteita sinulla on surffarina? Tavoitteena on saada vahvat ja monipuoliset surffaajan perustaidot, mihin kuuluu jo hirvittävän paljon opittavaa fyysistä surffitaidoista sääennustukseen. Shortilla olisi hienoa oppia myös temppuja. Toivon lajista pitkäaikaista harrastusta, jota voi tehdä vielä mummonakin.

9. Onko sinulle sattunut vaaratilanteita surffatessa? Mitä? Pahin tilanne oli ehdottomasti silloin, kun pariviikoisena surffikokelaana arvioin aaltojen koon väärin ja tajusin vasta aaltojen läpi päästyäni, että nyt ollaan liian isossa ja sekavassa kelissä. Lisäksi merivirran suunta oli poikkeuksellinen ja nappasi mukaansa. Rantaan ei voinut lähteä, kun virta oli vienyt laudan vaarallisten kallioiden kohdalle. Onni onnettomuudessa, tutut surffarit, joita olin seurannut veteen, olivat samassa lirissä ja kokeneemman surffarin ohjastamana meloimme läheiseen satamaan.

10. Lämitteletkö ennen surffisessiota? Miten? Hyiset aamut pakottavat tekemään jonkinlaisen sykettä nostavan verryttelyn. Kaverien kanssa aamusurffeilla suoritan sekavalta liikehdinnältä näyttävän (karjahtelua sisältävän) sotatanssin, josta on useimmiten tunnistettavissa myös x-hyppyjä. Olen myös ottanut tavaksi verryttää ja venyttää pakarat, takareidet ja kädet kevyesti aina ennen surffia. Välillä mallaan ponnistusta laudan päälle. Joogaoppeja voisi hyödyntää enemmän. 

Vahaa lautaan ja menoksi. Vahaa voi muuten laittaa
liikaa - Yksi märkäpuvuistani on saanut harmaan kuorrutuksen.

11. Joidenkin miessurffareiden mielestä tyttöjen pitäisi vaan näyttää söpöiltä rannalla ja jättää aallot miehille. Oletko itse törmännyt tähän? Missä ja millä tavalla? En ole törmännyt ilmiöön täällä päin merta. Vedessä on useimmiten rento meininki ja tasavertainen kohtelu sukupuolten välillä. Välillä saan ainoana naisena kannustusta ja ohjeita. Surffaus on hyvin miesvaltaista, joten naiset ovat usein tervetullut näky.

12. Mikä on paras surf vinkki jonka olet saanut ja joka on auttanut sinua surffaamisen opettelussa? Kaveri vinkkasi tasapainottamaan kädet surffatessa kummallekin puolelle lautaa, mikä helpottaa kääntymistä huomattavasti.

13. Millaiset ovat parhaat surfbikinit? Sellaiset kireät ja napakat, joissa olkaimet menee ristiin selän takaa. Ohut toppaus tai ei toppausta ollenkaan, jos on kuviollinen tai musta kangas (jolloin kankaasta ei näy läpi). Alaosien pitää olla superkireät. Märkäpukukauden takia bikinitestaus on vielä vaiheessa.

14. Kenelle surffaus mielestäsi sopii? Aikalailla kaikille vesielementistä pitäville. Vedessä näkee monentyyppisiä surffareita vauvasta vaariin/mummoon. Kysymys on vaan siitä, millaisella laudalla surffaa ja missä aalloissa.

15. Kuinka kauan sinulta kesti, että opit surffaamaan? Loputon oppimäärähän se on, mutta vaahdoissa surffaamisen opin päivässä ja itse aallon mukana surffaamisessa meni ehkä yhteensä noin kolmeviikkoa. Tällä hetkellä harjoittelen käännöksiä, joissa on vielä paljon tekemistä. Samoin aaltojen ottamisessa on vielä tosi paljon opittavaa. 

Bellambin pitkä righti ja ekaa kertaa isommassa
kelissä. Aika kului lähinnä aaltoja ja runsaslukuisia kanssa-
surffareita pakoon meloessa, mutta kyllä sieltä löytyi
itsellekin sopiva aalto. Omaperäistä pyllistystyyliä on
sittemmin koitettu hioa pois. 

 16. Surffin jälkeen on yleensä kova nälkä! Mikä on paras palautusjuoma + ruoka surffisession jälkeen? Espanjalainen paksu sulkaajuoma oli testiraatimme perusteella ylivertainen energian ja mielen vireyden palauttaja etenkin viileän päivän jälkeen. Banaani tai kookosmaito on myös miellyttävä elämys suolaveden juomisen jälkeen.

17. Sunrise vai sunset surf? Sunrise!

18.Millainen olisi unelmien surffiloma? Lämmin ja auroinkoinen sää, autio ranta (hiekkapohja, turistiton ja ei uimareita!), mukava pieni surffiporukka, kirkas vesi ja pari delfiiniä polskimassa vierellä.

19. Mikä on parasta surffarimiehissä? Auringon vaalentama surffitukka, hyvät pakarat vai joku muu? Huulen heitto ja leppoisa juttelu on parasta, mutta onhan surffarimiesten jäntevän lihaksikas ja ruskettunut kroppa myöskin miellyttävää katseltavaa.

20. Mikä on parasta surffissa? Luonto ja luonnonvoimat.

Kiitos Miina haastattelusta! Tuo lautavalikoima alkaa olla vakuuttava! Sä olet todellakin ymmärtänyt mistä surffissa on kyse. Surffaaminen ei ole vaan shortboardilla surffausta (tai pahimmassa tapauksessa sitä, että hengataan vaan lauta kainalossa coolisti rannalla tai istuskellaan line upissa, näitäkin on nimittäin nähty). Surffi on kaikille vauvasta vaariin ja välineet valitaan oman taidon, fiiliksen ja olosuhteiden mukaan. Erilaisilla laudoilla ja erilaisissa olosuhteissa surffaamalla myös oppii eniten! Sotatanssi ja suklaajuoma kuulostavat myös ihanilta!

Australian surffimeininki vaikuttaa ehdottoman hienolta. Nyt mulla on taas uusi surffikohde listalla, minne matkustaa. 
Halit + hyvää talvea ja oikein hyviä surffeja sinne kenguruiden maahan! 

4.6.2013

Surffiennusteiden lukemista

Pari postausta taasepäin löytyy mun kesän 2013 to-do lista ja listan kärjessä surffiennusteiden lukeminen. Surffiennusteiden lukeminen on olennainen osa surffia. Allot ei ole koskaan samanlaisia, vaan ne vaihtelee ensinnäkin vuodenajan mukaan. Onko niin sanotusti surffikausi vai ei. Joissakin paikoissa surffia on ympäri vuoden, joissakin ei. Vaikka aaltoja olisi aina, ne saattaa vaihdella vuodenajan mukaan ja olla esim. isompia sadekaudella ja pienempiä kuivalla kaudella.

Missä aallot...
Adrian checking the waves.

Lisäksi aaltoihin vaikuttaa vuorokauden aika. Tarkemmin sanottuna vuorovesi. Osa surffispoteista toimii vain joko nousu- tai laskuveden aikana. Tai ainakin toimii paremmin jonain tiettynä aikana. Vaikka spotti olisi surffattava sekä nousu- että laskuvedellä, on aalto kuitenkin ihan erilainen eri aikoina.

Vuodenaika ja vuorokauden aika siis vaikuttavat, mutta loppujen lopuksi kaikki riippuu päivästä. Onko swelli nousemassa vai hiipumassa ja mikä on tuulen suunta ja voimakkuus.

Jaahas, tän sekasotkun takia ajettiin kolme tuntia...

Paljon on siis asioita, jotka pitää tietää (tai ainakin kannattaa tietää), jos haluaa löytää hyviä aaltoja. Ennusteiden lukeminen on mulle itselleni melkoisen hämärää aluetta. Ja täytyy tunnustaa etten itse asiassa tee sitä juuri koskaan. Ainakaan jos olen Nosarassa. Saatan joskus vilkaista Surfline.com:sta, minkä kokoista aaltoa on odotettavissa, mutta 99 prosenttisesti kävelen vaan rantaan ja ihmetelen siellä miltä näyttää. Tämä toimii ihan hyvin Nosarassa, joka on siitä harvinainen ja ihana paikka, että siellä on lähes aina surffattavia aaltoja. Jos olosuhteet ei näytä liian hyviltä, voi aina hengailla pari tuntia rannalla, surffikoululla tai Beach Dog kafeessa ja mennä sitten katsomaan uudestaan.

Näin mä olen tähän saakka tehnyt: rannalle vaan
kurkkaamaan miltä näyttää.
Vaihtoehtoinen toimintatapa:
tähystys puusta :)

Mutta nyt haluan ja aion opetella lukemaan paremmin ennusteita. Haluan nimittäin alkaa käymään enemmän muilla lähiseudun spoteilla ja oppia hyödyntämään niiden hyvät olosuhteet. Köyhällä surffarlla ei nimittäin ole varaa ajella tuntitolkulla joka päivä ihan vaan totetamaan, että eihän täällä mitään surffattavaa ole. Musta on uskomatonta miten paljon olen ollut Nosarassa ja surffannut Guionesia ja miten vähän olen käynyt muilla lähistön spoteilla. Guiones on ihana, mutta vaihtelu todellakin virkistää! Ja siinä myös oppii enemmän kun surffaa erilaisia aaltoja.

Näitä pitäisi opetella tulkitsemaan. 

Aaltoja, joita haluan tänä kesänä surffata enemmän on ainakin Barrigona, Ostional, Peladas ja Garza. Aloitin näitten spottien ”opiskelun” jo viime viikolla, ja kyselin Adrianilta, millä kelillä Peladas toimii. En tosin muista enää mikä oli vastaus. Netistä löytyy useammaltakin saitilta kaikki tunnetut surffispotit ja kaikenlaista informaatiota niistä, mm. millä kelillä mikäkin toimii. Niitä kannattaa tutkia, mutta aina kannattaa hyödyntää myös paikalliset vinkit.

1.6.2013

Surffityttöjen haastatteluja, osa 1: Jonna

Musta on aina ihanaa kuulla surffijuttuja kaikilta muilta surffitytöiltä, joita ei Suomessa vielä ihan kamalasti ole. Ajatelin, että teistäkin voisi olla kivaa lukea muidenkin surffareiden kokemuksia ja pyysin pienet haastattelut kolmelta muulta suomalaiselta surffitytöltä. Ja onnekseni kaikki tytöt myös suostuivat vastaamaan. Tässä tulee haastattelujen ensimmäinen osa ja tällä kertaa haastateltavana on ihana ja taitava surffi- ja kitemimmi Jonna Varsa. Tutustuttiin Jonnan kanssa reilu vuosi sitten, kun Jonna tuli piipahtamaan Nosarassa Väli-Amerikan reissullaan.

Edit: Muiden surffityttöjen haastattelut löydät täältä: Miina ja Steffi.

Jonnan haastis olkaa hyvä:

1. Miten ja milloin innostuit surffaamisesta? Yläasteella jo taisin keksiä, että lukion jälkeen muutan vuodeksi Australiaan ja opettelen surffaamaan ja sukeltamaan. Australiassa osallistuin ensiksi viikon surfcampille, jonka jälkeen jäin samaiselle leirille muutamaksi kuukaudeksi töihin. Joululahjaksi ostin itelleni ensimmäisen oman laudan, jonka kanssa tein muutaman unohtumattoman road tripin pitkin Australian rannikkoa.

2. Olet ollut surfcampilla töissä. Kerrotko vähän siitä: missä olit, mitä teit ja millaista siellä oli? Australiassa olin surfficampilla jokapaikan apulaisena majoitusta, ylläpitoa ja surffilautaa vastaan. Toissa kesänä olin Fuerteventuralla, Kanarialla 3 kuukautta kesätöissä O’neill Surfschoolissa pienessä Corralejon kylässä. Siellä mm. autoin shopissa, ajoin autoa, korjailin surffilautoja ja opetin alottelijoita. Koko kesä oli ihan huikea ja työpaikka varmaan maailman paras.

Jonna menossa surffaamaan Dominikaanisessa
Tasavallassa.

3. Sattuiko campilla kommelluksia? Ensimmäisenä tulee mieleen se, että olin ilmoittanut koululle, että mulla on ajokortti, mikä piti tietenkin paikkansa, mutta olin sitä kesää ennen ajanu autolla ehkä parisenkymmentä kertaa ja manuaalivaihteilla ehkä kaksi kertaa. Kun ensimmäistä kertaa lähdin ajamaan asiakkaita lentokentälle koulun autolla, sammutin auton yli 10 kertaa keskelle tietä ennen kun päästiin edes kylän ulkopuolelle. Kun viimein päästiin perille lentokentälle, asiakkaat näytti vähintään kiitollisilta ollessaan vielä elossa. Myöhemmin ajoin asiakkaita rannalle ja keräsin hullun jonon perääni moottoritiellä, jossa köröttelin ylämäkeen viitosvaihteella alle 30 km/h jatkuvasti hiljenevää vauhtia, ja ihmettelin kun auto ei liiku nopeempaa.

4. Oliko surfcampilla työskentelystä hyötyä omaan surffaukseen? Ehdottomasti! Mulla oli ollu pitkä tauko surffauksesta ennen kun lähdin Espanjaan, ja olin alussa usein melkeimpä samalla tasolla surffauksessa kun ne aloittelijat, joita opetin. Mutta olin kyllä äärettömän onnekas, että päädyin juuri tohon pieneen surffikouluun töihin. Meillä oli sen verran pieniä ryhmiä, että vietiin ne yleensä viimestään tokasta päivästä alkaen riuttabreikeille treenaamaan. Spotit oli sellasia, että siellä oli aina selkeä channel, josta pystyi melomaan helposti ulos ja jossa pystyi myös lepäämään. Me ei siis seisty rannalla ja huudeltu sieltä ohjeita, vaan oikeesti mentiin surffaamaan hyviin spotteihin oppilaiden kanssa. Käytännössä mun duuni oli siis surffata 4 tuntia päivässä, kyllä siinä kerkes kesän aikana jotain oppimaan!


5. Mikä on paras vinkkisi turhautuneelle aloittelijalle? Mä oon ite hidas oppimaan ja surffauksen kanssa tie on kyllä ollu erityisen kivinen. Mutta toisaalta, kun johonkin vaan on riittävä palo ja jaksaa treenata, niin kyllä se jossain vaiheessa väkisinkin alkaa sujua. Kannattaa ehdottomasti mennä kurssille tai surffata jonkun kokeneemman kaverin kanssa! Yksinkin oppii, mutta kun joku kokeneempi osaa helposti korjata isoimmat virheet, säästyy hurjasti aikaa ja kirosanoja. Parasta on tietenkin, jos pystyy lähtemään surffaamaan jonnekkin pidemmäksi aikaa. Viikon reissuilla on hankala päästä kunnolla vauhtiin ja musta tuntuu aina vieläkin pitkän tauon jälkeen, että joutuu alottamaan melkeen alusta.


6. Missä kaikkialla olet surffannut? Australiassa, vähän Indoissa, Fuerteventuralla, Dominikaanisessa tasavallassa, Neitsytsaarilla, Costa Ricassa, Nicaraguassa ja El Salvadorissa.


7. Suosikkispotti? Mun rakkaimmat spotit on yhä Fuerteventuralla, siellä meillä oli paljon secret riuttaspotteja, joissa sai olla aina melkeen itekseen. Ja siellä oon myös oppinut ehdottomasti eniten. 


Pura Vida morjenstus Costa Ricassa.

8. Olet reissaanut paljon mm. Väli-Amerikassa. Millaista on reissata vaaleana tyttönä yksin maailmalla? Onko sattunut kommelluksia tai vaaratilanteita? Mun kaikki reissut on kyllä menny ihan älyttömän hyvin, eikä oikeestaan mitään todellisia vaaratilanteita edes ole ollut. Väli-Amerikassa etenkin kaikki mun paikalliset kaverit oli aina sitä mieltä, että mä en voi reissata yksin ja että päädyn paloteltuna jonnekkin katuojaan. Mutta kun pitää järjen päässä, niin sillä pääsee jo pitkälle. Pahoja asioita toki sattuu kaikkialla maailmassa, eikä niitä voi ikinä täysin ennaltaehkäistä. Huutelua ja vislailua täytyy myös sietää, mutta siihenkin turtuu ja lähinnä se on kuitenkin ihan harmitonta.

9. Mistä haalit rahat matkailuun? Olisiko jotain vinkkejä kuinka matkustaa (ja surffata!) mahdollisimman halvalla? Opiskelijana oon tehny ainoastaan budjettimatkoja, lähinnä oon reissanu säästöillä ja nostanu pahoissa paikoissa vähäsen opintolainaakin. Vähälläkin rahalla pystyy matkustamaan ilman että täytyy kokoajan laskea jokaista penniä tai luopua kaikesta kivasta. Hostelleissa voi majottua halvalla, katukeittiöistä tai ite tekemällä saa ihanaa ja edullista ruokaa ja julkinen liikenne kuljettaa. Matkustin Väli-Amerikassa surffilaudan + kitekamojen kanssa paikallisissa busseissa ja hyvin meni! Välillä kamat matkusti bussin käytävällä ja välillä katolla. Nicaraguasta matkasin El Salvadoriin pienen kalastusveneen kyydissä ja sielläkin surffilauta kulki kätevästi päivän kalasaaliin joukossa.


10. Mikä lentoyhtiöt ovat myönteisimpiä ja halvimpia surffilautojen kuljettajia? Vihaan lentämistä surffilaudan kanssa, ja musta tuntuu, että joudun joka kerta tappelemaan lähtöselvityksessä laudan kuljetuksesta, maksuista yms. Kannattaa aina selvittää etukäteen mitä maksaa ja tulostaa lentoyhtiön sivuilta nämä tiedot myös! Monta kertaa lähtöselvitystä hoitavilla ei oo hajuakaan paljon erikoismatkatavaran kuljetus maksaa ja multa ainakin on yritetty laskuttaa tuplahintaa yms. Oon kuullu muilta surffaritytöiltä, että flirttaamalla lähtöselvityshenkilön kanssa voi välttyä maksuilta, mutta kun mun kohdalle sattuu aina joku herttainen vanhempi täti, niin en oo päässy testaamaan tätä teoriaa itse. 


11. Oletko ikinä surffannut hurjissa olosuhteissa (liian iso keli, tulee myrsky tms.)? Miten selvisit siitä? El Salvadorissa surffattiin yhdellä tyhjällä spotilla, jossa oli kivinen ranta ja tosi voimakas virtaus rannasta merelle päin. Rannalla oli vaan yksi tietty väylä, jota pitkin pääsi vedestä rantaan, ilman että hajottaa itteään tai lautaansa kiviin. Setin jälkeen väsyneenä yritin meloa sitä kiviväylää kohti, mutta voimat ei yksinkertaisesti riittäneet, vaan kaikista ponnisteluista huolimatta pysyin paikoillani ja väsyin kokoajan enemmän. Mun kanssa surffanneet pojat oli just just saanu melottua ittensä rantaan ja yritti sieltä huudella neuvoja. Loppujen lopuksi paikalle sattunut paikallinen surffari meloi mun viereen ja näytti reitin takaisin maalle rannan sivusta, jossa oli myös onneksi kivetön kohta. Mutta kaikenlaisten virtausten kanssa kannattaa tosiaan olla varovainen, siinä ei ainakaan mun haballa paljon pistetä vastaan jos meri päättää vetää sut ulapalle.


12. Oletko ollut tuubissa? En, mun täytyy vielä treenata take offiin nopeutta, että pystyn toimimaan nopeissa, barreloituvissa aalloissa, mutta haaveissa on!


Jostain kaukaa Jonnan surffiuran alkumetreiltä.

13. Harrastat myös kitesurffausta. Kumpi on parempaa, surf vai kitesurf, ja miksi? Ei niitä kyllä pysty, eikä onneksi tarviikaan laittaa arvojärjestykseen. Surffilla on aina erityinen paikka mun sydämessä. Kiten pariin päädyin alun perin sen takia, että sitä helppo harrastaa Suomessakin. Kitessä erityisen koukuttavaa on surffia huomattavasti nopeampi oppimiskäyrä, alun hankaluuksien jälkeen siinä pääsee edistymään tosi nopeesti. Mun mielestä ne ei myöskään oo mitenkään toisiaan poissulkevat lajit. Mulla on älyttömästi surffarikavereita, jotka ei periaatteellisista syistä halua edes kokeilla kiteä. Ne voi kuitenkin olla toisiaan loistavasti täydentävät lajit, joita voi usein harrastaa samoissa paikoissa: kun esim. onshore –tuuli sotkee liiaksi surffiaaltoja, voi kaivaa leijan esiin ja jatkaa hauskanpitoa. Totta kai molemminpuoleista kunnioitusta tarvitaan sellasissa spoteissa, joissa harrastetaan molempia lajeja yhtä aikaa, eikä leijan kanssa kannata mennä sotkemaan surffareiden keskelle.


14. Minne aiot matkustaa seuraavan kerran surffaamaan? Muutan syyskuussa Lissaboniin opiskelemaan vuodeksi, Portugali on itelleni ihan uusi surffikohde, mutta oon kuullu paljon hyvää ja odotan ihan älyttömästi! 


15. Oletko törmännyt lokamismiin? Missä ja millä tavalla? El Salvadorissa oli joitain ’locals only’ aaltoja. Mun paikalliset kaverit kyllä sanoi, että tyttönä ja niiden seurassa voisin ihan hyvin surffata niilläkin ilman että kukaan nostaa meteliä. Mutta kun koko rantaviiva on täynnä hyviä spotteja, ei mulla ollu mitään tarvettakaan änkeä näille tietyille aalloille. Eri asia tietenkin, jos koko alueella olis ollu yksi surffattava aalto. Mutta silloinkin paikallisia kunnioittamalla sopu sijaa antaa. Kyllä muakin ärsyttäis jos joku tulee välinpitämättömällä tai ylimielisellä asenteella mun takapihalle riehumaan.


16. Onko sinulla jotain juttua, mitä erityisesti harjoittelet tällä hetkellä surffissa? Mitä haluaisit oppia? Mulla on ollu vuoden tauko surffissa, joten ihan ekaksi haluaisin vaan päästä takasin veteen ja palauttaa kaikki vanhat perusjutut mieleen. Portugalin vuoteen on kovat tavotteet, haluaisin treenata ja oppia niin paljon kun vaan mahdollista, voin antaa päivityksen sitten vuoden päästä, että kuin kävi! 


El Salvador.

17. Mikä on paras surffikokemuksesi? Apua, surffiin on matkan varrella liittyny niin monta unohtumatonta kokemusta. Ensimmäisenä tulee mieleen kaikki mielettömät auringonnoususurffit, täysikuusurffit ja road tripit Australiassa, kun nukuttiin rannalla viltin päällä ja aamulla ei tarvinnu muuta kun napata lauta mukaan ja juosta veteen. Yhtenä aamuna kun herättiin rannalta, uiskenteli poukamassa delfiiniparvi. Melottiin lautojen kanssa ulos ja polskittiin koko aamupäivä delfiinien kanssa, ihan uskomatonta!


18. Mistäpäin maailmaa löytyvät komeimmat surffarimiehet? Kaikkialta maailmasta, surffarit on liikkuvaa porukkaa! 


19. Onko mitään erityisen hyviä tai huvittavia pokausrepliikkejä mitä olet kuullut line upissa? Line upissa keskustelu on ollu usein enemmänkin ystävällismielistä, pahimmat pokauslinet kuulee vasta aftersurffissa. Mutta täysikuusurffista en oo vielä koskaan kieltäytyny. 


20. Jatka lausetta: Parasta surffipäivän jälkeen on… hyvä porukka, auringonlasku, kylmä juotava, nuotio rannalla, musiikki, ihana fiilis.. Ai vitsi, en malta odottaa!!

Kiitos paljon vastauksista Jonna. Toivotan sulle ihanaa kesää, hyviä kitekelejä Suomessa ja oikein mahtavaa Portugalin aikaa! Toivottavasti päästään taas surffaamaan yhdessä lähitulevaisuudessa! Ja todellakin tehdään viimeistään vuoden päästä päivitetty haastis, mitä kaikkea oot oppinu Portugalissa (enkä nyt tarkoita sitä koulua). :)